PAOLA. Isäsikö? Isäsi! Voi, kuinka minä häntä pelkään, tuota isääsi!
MANFRED. Älä pelkää! Vaikka hän useinkin ankarasti kiivastuu, niin on hänen sydämmensä minua kohtaan lempeä. Mutta ensin sinun isäsi luo…
NOORA. Jos totta puhut ja jos tahdot vilpittömästi tehdä mitä lupasit, niin älä mene sinne!
MANFRED. En tahdo enää piileskellä. Taisteluun!
PAOLA. He tappavat sinut, jos menet! — Noora, äiti, silmistäsi välähtää pelastuksen säde! Puhu!
NOORA. Jos antaisimme tuon salaisen avaimen…
PAOLA. Esi-isien hautakammion, niin! Mihinkä on muistoni hävinnyt?
(Menee kamariinsa.)
NOORA. Paolan vuoteen alla on lattiassa luukku, josta tie vie maan-alaiseen holviin, missä Moronein on sukuhauta. Siitä tulette salaiselle portille, jonka Paolan antama avain aukaisee. Tämä portti vie Brentan jokeen, ja jos olette hyvä uimari niin puolen tunnin päästä olette Pyhän Justinan luostarissa toisella rannalla. Mutta tällä avaimella olemme kokonaan teidän vallassanne: salaportin kautta voitte päästää vihollisen linnaan! Vanno äitisi autuuden kautta…
PAOLA (tulee sisään). Älä vanno! Vannomattakin luotan sinuun! (Antaa avaimen.) Tuossa on isäni henki ja esi-isieni haudat, on kunniani, vihani ja koko entinen elämäni!
MANFRED. Pakenen nyt yön pimeydessä, mutta palajan pian noutamaan morsiantani valossa ja riemussa.