KUUDES KOHTAUS.
LAFOENS (yksin).
Näin miksi värjyy sydän levotonna?
Miks mieltä painaa tämä arvoitus,
Jonk' ihanata salaisuutt' en tohdi
Ma selittää? Sa, sali hiljainen!
Te, kukat, joita hellii hän! Te kasvit,
Jotk' unelmien rauhaan tummin varjoin
Sydäntä levotonta nukutatte!
On niinkuin teistä eroaisin vain,
Etäällä taas teit' ikävöidäkseni.
Hyvästi! Jylhä sana — Theresalta,
Oi, aatos jylhää jylhempi, mut samall'
Ihana sentään, se kun aatos kätkee
Hämärän jälleen-näkemisen toivon.
(Ajatuksissaan lyhyen äänettömyyden jälkeen.)
Oi, kuink' on sana köyhä! Kieli tahtois
Uteliaan julkeudella kappaleiksi
Repiä äärettyyden. Povessani
Yks vain on tunne, miks sen sanoisinkaan,
Ei kunnia, ei usko, eikä lempi,
Mut sama tunne, yksi, ehyt, pyhä.
SEITSEMÄS KOHTAUS.
LAFOENS. THERESIA.
LAFOENS (syrjään).
Hän lähestyy. Ma tunnen, kuinka aatos
Jo hämmentyy ja väristykseen haihtuu.