LAFOENS.
Niin, sua sitoo vala, jonka vannoit,
Ett' ikänään et syty maiseen lempeen.
THERESIA.
Sen vannoin, enkä vielä sitä kadu.
LAFOENS.
Miks teit sen lupauksen madonnalle?
THERESIA (syrjään).
Oi, auta mua; muiston suuri päivä,
Ett' itseeni ma taasen luottaa voin!
(Ääneen) Marokkon kanssa sotaa kävi maa;
Merillä parveilivat rosvojoukot
Ja hävittivät rikkaat rannikkomme.
Tavoraan näitä maurilaisia
Myös muudan parvi tuli saaliin ryöstöön.
Uljaasti pitää meikäläiset puoltaan,
Mut toivotonna, heit' on liian vähän.
Lupauksen silloin annoin madonnalle
Ijäti immeks jäädä, jos hän meidät
Pelastais vaarasta ja häpeästä
Ja maani miehet voittoon innostuttais.
Ja pyhän eteen näin kun polvistuin,
Hän hiljaa hymyili ja sanoi: mene!
Ma pyhään kuvaan tartuin, juoksin sinne,
Miss' uupuneena väkemme jo väistyi
Ja miehuutonna pakeni, ja siinä
Ma pyhän innon valtaamana syöksyin,
Kädessä kuva, vihollisten joukkoon.
Mut väkemme, kun näki miten kuva
Ois voinut vihollisen saaliiks tulla,
Raivoissaan kääntyi sitä pelastamaan.
Madonna viholliset kammahutti.
Pelastui kunniamme, voiton saimme. — (Äänettömyyttä.)
Niin, ystäviä ollaan kai kuin ennen?
LAFOENS.
Sua loukkasin, ja ystävyytes annat!