AVEIRO. Tavattoman levoton. Hänen kamariherransa, Texeira, on kertonut hänellä olleen omantunnon vaivoja siitä, että yksi hänen monista lemmityistään on hukuttanut itsensä.
MOREIRA. Muistakaa pitää silmällä, ettei kukaan meitä yllätä.
AVEIRO. Minuun voitte luottaa. (Avaa salaoven, jonka peittää peili.
Jesuiitat menevät.)
SOUZA (mennessään). Tämä on todellakin hiipaisevaa. Voisipa vannoa, että tämä tie viepi kaunottaren kammioon, eikä pater Moreiran luo.
AVEIRO (yksin). Tuo Moreira kohtelee minua aivan kuin koulupoikaa; aina on salaisuuksia, joista minä en saa mitään osaa. No, kun aika on joutunut, niin nähdään, kuka tulee ministeriksi. (Menee.)
(Näyttämö on hetken aikaa tyhjänä. Tanssisoitantoa kuuluu! Silloin tällöin joku naamio vilkaisee sisään, mutta poistuu heti.)
NELJÄS KOHTAUS.
KUNINGAS, sitten MOREIRA.
KUNINGAS. Theresiaako se herttua ehkä tarkoitti, kun sanoi jonkun tahtovan tavata minua täällä kabinetissa? Ei, — hän on nyt ollut ylpeämpi minua kohtaan kuin koskaan ennen. Enkö siis voi taivuttaa tuota naista, tuota ainoata, joka on minua vastustanut? Miesten edessä tunnen usein semmoista heikommuutta, että heitä vihaan, mutta naisen, olkoonpa vaikka kuinka suuri, tiedän toki voivani voittaa. Täällä ei ketään näy. (Aikoo kääntyä takaisin. MOREIRA on tullut sisään salaoven kautta.) Te täällä! Kuinka rohkenette? Haa! Ettehän vain aikone käydä henkeeni käsiksi? Vahti tänne!
MOREIRA. Noinko te kohtelette entistä rippi-isäänne?