JOSÉ. Antakaa tänne! (Syrjään.) Saisi muuten mennä itse, mutta voisi unhottaa itsensä sinne, mokoma narri.
ELVAS. Joko menette? Ette ole vielä sanonut, miten pääsen sisään luostariin.
JOSÉ. Tajon rannalla on pieni takaportti, siitä menkää. Se avataan, jos sanotte: S:t Fransisco Xavier. Kun astutte siitä edemmäksi, niin tulee vastaanne kolme porttia perätysten, jotka sama tunnussana avaa. Silloin olette perillä. Yksi asia teidän täytyy minulle luvata: mitä tapahtuneekin, ette saa isällenne ilmaista, että minä teille tästä olen puhunut. Tiedätte, että jesuiitoilla on pitkät käsivarret.
ELVAS. Tuossa käteni! (JOSÉ menee. Mietteissään.) Käyneekö sitä jälleen yhdistäminen, mikä kerran on rikki revitty? O, isä, isä! (Menemäisillään, mutta kohtaa POMBALIN.)
TOINEN KOHTAUS.
POMBAL. ELVAS.
POMBAL. Menetkö? Minulla olisi ollut jotakin tärkeää puhumista kanssasi.
ELVAS. Anteeksi, minun täytyy mennä; olen luvannut tänä yönä olla Lissabonissa. Hyvästi! (Aikoo mennä, mutta kääntyy Pombalin puoleen levottomalla hellyydellä.) Älkää menkö ulos tänä yönä; jääkää tänne!
POMBAL (syrjään). Hän on kiihtynyt. (Ääneen.) Mitä tarkoitat?
ELVAS. En mitään! Turhia! Oikkuja! Beatrice näki unta sinusta ja oli niin huolissaan sinun tähtesi. Mutta kuitenkin — älä lähde mihinkään tänä yönä, — jää tänne Belemiin!