(THERESIA aikoo vastata, vaan ei voi).
KUNINGAS. No niin, hyvästi siis! Huomenna olette maailman silmissä minun jalkavaimoni. (Menee.)
KAHDEKSAS KOHTAUS.
AVEIRO. THERESIA. (Äänettömyyttä.)
AVEIRO (ilkkuen). Menenkö kertomaan Lafoensin herttualle, että kuningas oli tänä yönä täällä?
THERESIA (ylpeänä). Tästä hetkestä en ole enää teidän vaimonne, niin sanomattomasti, niin kuulumattomasti, niin suunnattomasti olette minua häväissyt. Kuolema se kaikki siteet kirvoittaa, ja mitä on kuolema häpeän rinnalla?
AVEIRO. Hyvä! Yhdentekevä. Itse olette niin tahtonut. (Menee lampun luo ja aikoo ottaa sen.)
THERESIA. Teidänkö pelkuri kätenne aikoo lähettää salaman valaisemaan maailmaa? Ei, pois, ettei valkea sammuisi häpeästä olla teidän kädessänne! (Painaa päänsä käsiinsä; hetken äänettömyys; sitten hän nostaa päätänsä ja sanoo kolkosti.) Minun kunniani on häväisty, — minun on kosto. (Tarttuu lamppuun ja menee balkongille. Palajaa.)
AVEIRO. Te olette todellakin sen näköinen kuin — (Vaimon kolkko katse osuu mieheen. Tämä vaikenee.)
THERESIA. Nyt katosi aurinko maailmasta, ja pimeys on astunut sen sijalle! Sinä pieni valo, sinäkö vielä yksin aiot taistella vastaan? Ei, sammu! (Sammuttaa lampun.) Nyt on yö!