KUNINGAS. THEEESIA.
KUNINGAS. Ihana Theresia! Olen säntillinen, niinkuin näette. Julma sydämmenne on siis tuskistani vihdoinkin heltynyt. Hellät huokaukseni —
THERESIA (väkinäisellä levollisuudella). Anteeksi, sire! Tämä on erehdys. Minä en suinkaan ole antanut puolisolleni toimeksi kutsua teitä tänne.
KUNINGAS. Vai niin! (Syrjään.) Tämähän alkaa niinkuin kaikkein tavallisin lemmenyhtymys: minun puoleltani imeliä korulauseita, hänen puoleltaan siveätä vastarintaa. Ei! (Ääneen.) Kopea nainen, vihdoinkin olen sinut voittanut.
THERESIA (kiivaasti). Voittanut? (Taaskin väkinäisellä levollisuudella.) Vakuutan, sire, —
KUNINGAS. Miksi noita tavallisia korupuheita? Ne eivät sovi teidän-tapaiselle naiselle, Theresia. Ei, sanokaa suoraan: ette rakasta minua, kenties vihaatte minua, sitä parempi. Tahdotte hallita, senvuoksi antaudutte minulle. Olen kyllästynyt noihin naisiin, jotka ensi viittaukselta juoksevat syliin. Mutta kun sinä, Theresia, joka niin ylpeilet esi-isistäsi, niin ylpeilet siveydestäsi, niin ylpeilet kunniastasi, kun sinä polvistut eteeni maahan, kun sinä, niinkuin lilja myrskyssä, väriset sylissäni, silloin — silloin tunnen minä olevani mies.
THERESIA. Sire, — hyvin ymmärrän — te ette tunne naista — ette tunne Portugalin naista — ette tunne minua.
KUNINGAS. Yhäkö vastarintaa? (Aikoo tarttua häneen.) Tule, tämän suutelon hehku — —
THERESIA. Pois! Voitte vainota minua, sillä olette kuningas, voitte heittää minut vankeuteen, voitte surmata minut, mutta ikipäivinä ette — — Haa! voittepa vaikka tehdä minulle väkivaltaa, — kuuletteko, uskon sitä teistä, — ja minulla, minulla ei tosin ole tikaria, mutta voin kuristaa itseni omin käsin, tai, jos pitelette niitä kiinni, pidättää henkeäni, niin että pitelette ruumista sylissänne. (Äkisti muuttaen vihasta tuskaan.) O, sire! Sire, olen paljon kärsinyt teidän tähtenne, sillä te olette kuninkaani. Jos minulla olisi tuhat henkeä, niin mielelläni uhraisin ne kaikki, kunhan teissä vain näkisin yhtäkään suurten esi-isienne, urhoollisen Juhanan, jalon Emanuelin, pyhän Sebastianin, ominaisuutta. Nyt, kysykää itseltänne, voinko muuta kuin halveksia teitä?
KUNINGAS. Vai niin, olette siis vain tahtonut ilveillä kanssani — mutta saadaanpa nähdä, kuka meistä ilveeksi joutuu. Huomenna saa koko hovi tietää, että olen ollut tänä yönä luonanne. Puolisonne ja minä, me kyllä pidämme huolta siitä että se tulee tiedoksi. Koko hovi, koko kaupunki, koko Portugal takanapäin sylkee teihin, vaikka edessä teitä kumartaa. Miehenne nimitetään ylihovimestariksi, tietysti omista ansioistaan — niin hänen ystävänsä sanovat vaikkeivät niin ajattele. Europan silmissä te tulette olemaan samalla tasalla kuin markiisitar d'Azara, madame Pompadour ja keitä lienevätkään nimeltään nuo daamit, joista aina olette niin suurella kunnioituksella puhunut. Nyt tiedätte mitä on edessänne. Rakastajanne tahtoo vaieta, kuninkaanne aikoo puhua. Käännytte pois. Ette siis vastaa?