POMBAL (linnanpäällikölle). Tuokaa Elvasin herttua tänne! (Linnanpäällikkö menee.) Oletko kokonaan riistänyt sydämmestäsi tuon kelvottoman miehen kuvan? Onko mielesi tarpeeksi tyyni sanomaan hänelle, kuinka suuresti häntä halveksit? Pelkään ettet ole. Käänny takaisin, vielä on aika. Tämä puhelu vain mieltäsi kiihdyttää.
BEATRICE. O, ei, ei! Se vain tuo minulle rauhan — haudan rauhan, jos ei muutakaan. Tiedän sen, — näen sen — ettei hän ole koskaan minua rakastanut, että hän on pettänyt minut, pettänyt sinut, ja kuitenkin täytyy minun häntä puhutella. Tahdon sanoa, että vihaan häntä, että hänen käytöksensä on murtanut minut, että — että — O, hyvä Jumala! en tiedä mitä aion sanoa ja kuitenkin tunnen itsessäni, että täytyy häntä puhutella. Armas sormus! Heloittava timantti! Sinä et ole muuttunut, niinkuin hänen mielensä, sinä olet yhä vielä todellinen, vaikka herrasi uskollisuus on valheellista. Oliko onneni silloin, kuin sinut sain, synti, jotta minun nyt täytyy tulla niin äärettömän onnettomaksi?
POMBAL. Sinä et tiedä, lapsi-raukka, kuinka toiveemme ovat pettyneet. Ei ole mitään, johon voimme nojautua ja sanoa: sinä olet tukeni, sinuun minä voin turvata. Olemme niin kiintyneet toiveisiimme että, kun ne särkyvät, luulemme että sydämmemmekin särkyy — ja kuitenkin lupaamme unohtaa yksin niiden muistonkin.
BEATRICE. Unohtaa, — muistaa, — siihen vaaditaan entisyyttä. Mutta koko minun sieluni on kiinni siinä hetkessä, milloin kuulin, että hän itse oli tunnustanut petoksensa, — se ei voi päästä siitä eteenpäin — minun täytyy purkaa tämä lumous. Hänen sormuksensa, joka minut kahlehtii, tahdon antaa takaisin. Miksi hän viipyy? Miksi ei hän tule? Eikö hän siis tiedä, että häntä odottaa hänen Beatricensä, ah! — ei enää hänen! Hyvä Jumala! Suruni minut sekoittaa. Ah! Isä, isä, — (Heittäytyy itkien Pombalin syliin.)
LINNANPÄÄLLIKKÖ (palajaa, vanginvartija mukanaan). Elvasin herttua on vierimmässä huoneessa.
POMBAL. Beatrice, ei nyt — ei tällä hetkellä — ei tuossa järkytetyssä mielentilassa!
BEATRICE (nousten äkisti pystyyn). Enkö ole tyyni nyt?
POMBAL. Tuota mielenmalttia! — ja äsken — (Syrjään.) Haa! naisensydän, häälyvä laine, joka peität arvaamattoman syvyyden! (Puhelee muutamia silmänräpäyksiä hiljaa linnanpäällikön kanssa, joka kumartaa merkiksi että on ymmärtänyt. Juhlallisena Beatricelle.) Jumala varjelkoon sinua, lapseni, ole luja!
LlNNANPÄÄLLlKKÖ (vanginvartijalle). Saata hänen ylhäisyyttään Pater
Moreiran vankikammioon.
(POMBAL ja vanginvartija menevät vasemmanpuolisesta sivuovesta,
linnanpäällikkö oikeanpuolisesta, josta muutaman hetken kuluttua
ELVAS kahleissa syöksee sisään.)