SALDANHA. Se ei ole mestausta, — se on murhaa. Eikö sinun pitäisi olla lain ylin valvoja, ja kuinka onkaan lakia loukattu tässä oikeudenkäynnissä! Eikö sinun pitäisi olla oikeudellisin tuomari, ja inhimillistä rikosta ei ole niin kauheaa, että ansaitsisi tämmöistä rangaistusta.
POMBAL. Eikö heidän syyllisyytensä ole päivän selvä, vaikk'ei mitään muodollisia todistuksia olekaan olemassa? Tiesinhän, että jos lakiviisaat sofistit olisivat asiasta päättäneet, niin olisivat he kyllä juonitelleet heidät vapaiksi. Sitä minä en voinut sallia. Myönnän: rangaistus on kova, mutta eiköhän sitä kaikki katsoisi laupiaaksikin, jos se ei koskisi aatelismiehiä, vaan kansanmiehiä?
SALDANHA. Mutta ajattele, tuolla äkillisellä menettelyllä, — käyttämättä vieraita miehiä, todistuksia, laillista oikeudenkäyntiä — olet ehkä saattanut jonkun viattoman turmioon. Millä silloin aiot vastata hänen syyttömästi vuodatetusta verestään?
POMBAL. Kerran on historia lausuva tuomionsa meistä, jotka kansojen vaiheita johdamme. Silloin lesket ja orvot kiroavat meitä onnettomia, jotka edistys on vauhdissaan musertanut, huutavat meille kuolemaa; ennakkoluulot parkuvat hirmuvallasta, vääryydestä ja ankaruudesta. Ja ihmiset kauhistuvat. Mutta katso, silloin valistunut, suuri ja vapaa kansa nostaa kätensä ja todistaa: ilman noita eläisimme vielä tänäpäivänä pimeydessä, orjuudessa, kurjuudessa. Sano totuus: pidätkö todellakin kohtaloani kadehdittavana? Eikö kansa, joka niinkuin tyhmä lapsi ei käsitä omaa parastaan, kiroa minua siksi, että tahdon sen temmata orjuuden herttaisesta unenhorrosta vapauden vaivaloiseen taisteluun? Minä olen joutunut vihoihin, jotta sillä olisi rauha, minä olen pannut itseni vaaroille alttiiksi, jotta se olisi turvassa, minä olen tehnyt rikoksia, jotta se olisi viaton. Minulle okaat, — heille ruusut; minulle työ, — heille hedelmä.
SALDANHA. O, Pombal, Pombal! Ihailen sinua, vaikka minun täytyykin kauhistua sinua. Miten nuo kurjat hovikot, Atougiat, Tavorat, Aveirot, voisivat sinua vahingoittaa, vaikka olisivatkin elossa? Vankityrmä heidät kokonaan masentaa. Miksi tuota tarpeetonta ankaruutta? He ovat vihamiehiäsi, he ovat vehkeilleet sinua vastaan, — mutta sinä olet liian suuri kostaaksesi heille heidän surkeuttaan. Jalopeura potkaisee pois purevan hiiren, mutta ei pure puolestaan.
POMBAL. Olet oikeassa osaksi — mutta unhotat kuninkaan.
SALDANHA. Joka kokonaan noudattaa sinun neuvojasi.
POMBAL. Ajattele itse lähemmin, mihin oikeastaan tahdot minut saattaa: hankkimaan itselleni kuninkaan mielipahaa pelastaakseni vihamieheni. — Minun on pakko tehdä siinä asiassa kuninkaan tahto omakseni, jotta pääasiassa minun tahtoni tulisi hänen omakseen.
SALDANHA. Mitä pääasiaa tarkoitat?
POMBAL. Luuletko että olisin tätä asiaa pitänyt niin tärkeänä, joll'en olisi nähnyt, että se oli välikappale, millä voisin saavuttaa pyrintöjeni päätarkoituksen: jesuiittain maasta karkoittamisen.