POMBAL. Raatelet sydäntäni rukouksillasi. Oletko kuullut kenenkään epäilevän herttuan syyllisyyttä?
BEATRICE. O, en! Eihän edes äitinikään suostunut yhdessä rukoilemaan tyttärensä kanssa. Vaan mitä minä todistuksista! Onhan minulla hänen sanansa, hänen kallis sanansa, jota uskon enemmän, kuin jos itse totuus olisi astunut taivaasta alas ja puhunut.
POMBAL. Sydämmesi on niin pyhäisen viaton, ettei se edes voi käsittää semmoisen petoksen pohjattomuutta kuin hänen.
KANTAPOIKA (ilmoittaa). Hänen ylhäisyytensä, kardinaali Saldanha.
POMBAL. Mene, tyttäreni. Ei ole soveliasta, että sinä olet läsnä, sinä kärsit. Usko minua, että jokainen sinun tuskanhuutosi on monenkertaisena kaikunut minun rinnassani. Mutta ihminen ei itse määrää kohtaloaan.
BEATRICE. Menen rukoilemaan Jumalaa kaikkivaltiasta, että Hän taivuttaisi sinut lempeyteen. (Menee.)
KAHDEKSAS KOHTAUS.
POMBAL, SALDANHA, JOSÉ.
SALDANHA. Kautta koko Lissabonin kiitää tästä aamusta alkain huhu, jota jokainen toivoisi valheeksi. Pombal, puhu! Onko tuomio niin julma kuin huhu kertoo? Ovatko Portugalin etevimpien sukujen päämiehet ruhjotut? Minä en voi sitä uskoa.
POMBAL. Mikä on julmempaa, heidän rikoksensa, vai heidän rangaistuksensa?