LAFOENS (ehkäisten kädellään).
Theresia, ei noin!
Edessä seisot tuomarin. Nyt täytyy
Sun kuolemasta itses puhdistaa. (Äänettömyyttä.)
Min' olen armoitettu. — Entä sinä?
THERESIA.
Vapaudessa, niinkuin näet.
LAFOENS.
Sano,
Mik' oli hinta moisen suosion?
Pimeihin vankiluoliin meidät muut
On heitetty, — sä yksin vapaaks jäit. (Vihastuneena.)
O, nainen, nainen! Jumal' ei sua luonut,
Madonnalt' olet katseen varastanut,
Mut sydämmen sä saatanalta sait.
Mun viekastellen hyljit, jotta saisit
Mokoman syliin himoiss' antautua.
Möit sielus, jotta pelastaisit henkes
Ja ruumiis, arvosi ja rikkautesi.
THERESIA (syrjään).
Jo tuskain juoman pohjaan join, — niin luulin,
— Vaan tämä jäi! Hän moista minust' uskoo!
LAFOENS.
Et vastaa, — ehkä puhuin ilkeästi.
(Hellästi.) Theresia, sua rakastin, — en nytkään
Voi povestani poistaa rakkauttani.
Sua ovat panetelleet. Kaikk' on valhe.
Kuninkaan lemmitty et ole. Puhu!
Oi, puhu! Sua uskon, vaikka astuis
Aurinko taivaalta ja väittäis toista.
THERESIA (on vaiti).