Jokainen tämän uutelon suomalainen lukija lienee pian tekijän kirjoituslaadusta ja esitystavasta huomaava hänet vanhaksi tuttavaksi — tuon tunnetun -l -b -s-nimimerkin omistajaksi, jonka uuteloita sekä sanomalehdissä että erinäisinä teoksina yleisö tavallisesti on suosiollisesti vastaanottanut. Täytyy kuitenkin tunnustaa tämän novellin olevan tekijänsä heikoimpia tuotteita. Herra -l -b -s'ellä on monessa kohdassa oivallisen novellinkirjoittajan kyky — hän osaa kertoella sujuvasti ja taitavasti, hän keksii pian vaihtelevia juonia, hän taitaa yhtä hyvin esittää huvittavia kuin liikuttavia tapauksia. Kuitenkin jonkunlainen huolettomuus ja pintapuolisuus estää näiden avujen lukijaan täydellisesti vaikuttamasta. Usein, kun mielihyvällä seuraamme jotain jännittävää seikkaa, tämän yht'äkkiä katkaisee mitä jokapäiväisin käänne ja usein, kun jonkun päähenkilön luonne lupaa meille viehättävän kehityksen, hän yht'äkkiä muuttuu mitä tavallisimmaksi romaanisankariksi. Kuitenkaan emme saa vähäpätöisiksi arvostella semmoisia kansantajuisia romaanikirjailijoita, kuin -l -b -s on, vaikka kenties heidän ansionsa runouden korkeimpien vaatimusten mukaan ei liene erittäin huomattava. He tarjoovat jokapäiväistä kirjallista leipää suurelle ihmisluokalle, joka tuskin, paitsi virsikirjaansa, lukee muita kirjoja kuin romaaneja, ja vaikuttavat siis mahtavasti yleisön sivistykseen sekä siveyden että runouden puolesta. Toivomme sen tähden -l -b -s'elle yhä enentyvää lukijakuntaa, semminkin jos hän jaksaisi karkoittaa nuo ulkomaalaiset rentturomaanit (erittäinkin rouva M.S. Schwarzin), jotka tätä nykyä ovat suuren yleisön mieluista lukemista.

"Rahvaan tytär, miljonain hallitsija" on tekijän ensimmäinen koe historiallisen novellin vaikealla alalla. Päähenkilö on epäilemättä viehättävimpiä ja merkillisimpiä naisia, mitä tarjoutuu runoilijan kuvattavaksi, — se on Katarina I, tuo rahvaan halpa tytär, joka kauneudellaan, rohkeudellaan ja nerollaan kohosi keisarilliselle valta-istuimelle Pietari Suuren viereen. Elämäkerrallinen puoli anastaa novellissa tärkeimmän sijan samalla epätaiteellisella tavalla, jota Louise Mülbach ja Crusenstolpe käyttävät. Mutta sepä juuri on tämän novellin kipein kohta; päähenkilö on niin vetelillä ja epäselvillä väreillä kuvattu, ettei lukijan ole mahdollista lämpimämmin ottaa osaa hänen kohtaloonsa. Tekijä on kirkastanut monta mustaa kohtaa Katarinan luonteessa — siinä hän on oikeassa; hän on tehnyt sankarinsa suloisemmaksi ja vienommaksi kuin tämä todella oli — noh! olkoon menneeksi, mutta hän on tehnyt Katarinan yksinkertaiseksi vuoheksi, joka sotii sekä runollista että historiallista totuutta vastaan. Myöskin itse kertomisessa ja toiminnassa on tekijän mielikuvitus tällä kertaa ollut tavallista köyhempi. Ihmiset ja tapaukset tulevat ja menevät kuin haamut. Kohtaus Katarinan äidin kuolinvuoteen ääressä on liikuttava ja onnistunut, mutta se onkin ainoa koko novellissa, joka kiintyy lukijan muistoon, kun hän on kirjan lopettanut.

Biet. Litterär kalender med bidrag af inhemska författare. — Hinta 2 mk.

Tämä vihko, joka ilmestyi jo jouluksi, on varsin kiitettävä koe, kun näet sillä tavalla kalenterissa parempaakin kirjallista nautintoa tarjotaan yleisölle pitkinä jouluiltoina luettavaksi, kuin mitä tavataan noissa joulu-kuvakalentereissa. Mutta tässä kalenterissa on vielä yksi kappale — herra K.F. Ignatiuksen kirjoittama Arvid Kurjen elämäkerta — jolle pysyväisempikin arvo on myönnettävä. Tekijä on antanut meille oikean kansanmielisen elämäkerran esikuvan; hän esittelee meille elävästi ja selvästi yhden historiamme merkillisimpiä miehiä ja samassa hän taiteellisesti ymmärtää ryhmittää päähenkilönsä ympäri sekä sen ajan tärkeimmät hengelliset yritykset että viehättävät historialliset laatukuvat ajan valtiollisesta ja yhteiskunnallisesta elämästä. Tarkempi historiallinen tutkimus kenties huomaisi tekijän rikkaan mielikuvituksen välistä vieneen häntä muutamiin sielutieteellisiin päätelmiin, jotka köyhiin lähteihin katsoen soivat melkein romantillisilta; mutta on kohtia, joissa historioitsija myöskin on runoilija, joissa hänen älynsä täytyy aavistaa paljon, mitä ei niin varmaan voi tutkistella. Tekijän vilpas, selvä kirjoituslaatu enentää myöskin mieltymystämme hänen kirjoitukseensa. Kun kelvollisista, isänmaallisista elämäkerroista suomeksi on jotenkin suuri puute, toivomme tämän herra Ignatiuksen teoksen pian käännettävän kansallemme. — Paitsi herra Ignatiuksen antamaa kappaletta ovat herra C. Synnerbergin "En dag i amfiteatern i Rom" ja F. Berndtsonin "Om den sedliga konflikten i Runebergs tragedi Kungarne på Salamis" luettavia. C. Synnerberg kuvailee gladiaattorileikkejä, joilla vanhassa Roomassa oli niin tärkeä ja niin turmiollinen sija kansan sivistyselämässä; vaikka tekijä arvattavasti tuommoisesta usein esitetystä aineesta ei voi tuoda esiin mitään uutta, täytyy meidän kiittää hänen teostansa varsin viehättäväksi ja opettavaksi. Herra F. Berndtson tarkastelee vienolla esteettisellä tajulla Runebergin ihmeellistä mestariteosta; erittäinkin on tuo erotus, minkä tekijä osottaa olevan Runebergin kristillisen kreikkalaisuuden ja oikeitten kreikkalaisten runoniekkain välillä, täynnä totuutta ja näppärää havaintokykyä. Berndtsonin kirjoituslaatu on tässäkin enemmän kuin tavallisesti vapaa noista teeskennellyistä korulauseista, jotka muuten ovat sille sangen suureksi haitaksi. — Vielä on kalenterissa kaksi kappaletta: Laguksen historiallinen kuvaelma "Trubadurerne", josta ei voi sanoa hyvää eikä pahaa, ja Tamsénin "Väinämöinen, Ilmarinen ja Lemminkäinen", joka tuskin olisi ansainnut sijaa muiden vieressä.

Theaterikirjasto, Länsi-Suomalaisten toimittama I-III. 1869. Sisältää:

I. Sisarukset. Näytelmä 1:ssä näytöksessä Goethen "Die Geschwister" nimisestä, suomentanut P. W. R-n. Hinta 50 p.

II. Kuinka anopeista päästään. Komedia 1:ssä näytöksessä Don Manuel
Juan Dianalta. Suomentanut A.N. Hinta 60 p.

III. Sydän unhotettu. Komedia 1:ssä näytöksessä Gustav zu Pulitzilta.
Suomentanut A.A. Hinta 70 p.

Niiden yritysten joukossa, joissa eteenpäin pyrkivä suomalaisuus viime aikoina on ilmestynyt, on suomalaisen kansallisteatterin harrastaminen. Helsingin nykyisen ruotsalaisen teatterin merkitys ei ole kansalliselta kannalta aivan suureksi arvosteltava — sen myöntänee jokainen — siihen katsoen, että sekä näyttelijät ovat ulkomaalaisia että johtava henki kansalle vieras. Mutta kun mieltymys taiteeseen ja teatterin tarve ovat juurtumistaan juurtuneet suureen osaan maamme sivistynyttä yleisöä, on tämänkin tarpeen tyydyttäminen kansallisessa katsannossa ajanmukainen kysymys ja suomalaisen teatterin kasvattaminen siis tietysti tärkeä asia. Tämä "Theaterikirjasto" on pieni siemen, vastaisen suomalaisen teatterin toivossa maahan kylvetty. Kasvavan teatterin ensimmäinen tarve on näet kelvollinen näytelmä-repertoari ja, kun suomalaisten kirjailijain tuotteliaisuus tuskin lienee siihen riittävä, ovat käännökset muukalaisista kirjallisuuksista hyväksyttävät. Théâtre français Pariisissa lienee Euroopan ainoa teatteri, joka tulee toimeen omilla varoillaan; kaikkien muiden teatterien täytyy lainata naapureiltaan. Kun eivät Euroopan suuret sivistyskansatkaan voi sitä välttää, joutuu tämä asia tietysti välttämättömäksi niin pienelle kansalle kuin suomalaiset ovat, sillä ehdolla tietysti, että vieraat teokset todellakin rikastuttavat suomalaista kirjallisuutta. Senkin ehdon nämät kolme kappaletta täyttävät. Kaikki ovat varsin hyvin valitut näyttämöllisen käytännöllisyyden puolesta. Goethen "Sisarukset" on kokoelman alkupäässä, paras Goethen pieniä näytelmiä; itse aineessa on arveluttavia kohtia, mutta runollinen henki, joka on käsittänyt sielutieteellisen kysymyksen vienoimman kehkeämisen ja erittäin ilmaantuu Marianan viehättävässä luonteessa, estää lukijaa näitä huomaamasta. "Kuinka anopeista päästään" on pieni ilveily, joka ei tahdo muuta kuin huvittaa, mutta se huvittaa kuin huvittaakin. Toiminnan vaihtelevaiset juonet, sen vilkas esitystapa ja taipuva kieli viittaavat etelämaiseen alkuteokseen. Kolmannen kappaleen tekijä, Gustav zu Putlitz, on niitä, jotka yrittävät yhdistää ranskalaista sievyyttä ja saksalaista siveyttä. "Sydän unhotettu" (Das Herz vergessen) on niitä hänen teoksiansa, joissa tämä on paraiten onnistunut. Eräänlainen runollinen taju vuoropuhelussa on erittäin kiitettävä, vaikka se välistä muuttuu vähän teeskennellyksi.

Käännökset ovat tehdyt huolella ja taidolla, erittäinkin Goethen näytelmän suomennos. Kieli on puhdasta ja sivistynyttä, niinkuin ainakin sopii korkeammassa komediassa. Moitittava on ainoastaan eräs kankeus, joka lukiessa ei pistä silmiin, mutta teatterin permannoilla kenties lienee haitaksi.