Hra Beta suvaitsee, kun hän on kovin hämmästynyt tekemistämme muistutuksista, esittää meidän taiteelliset aatteemme kerrassaan haaveellisiksi, niin että ne kenties voivat olla teoreettisesti oikeat, mutta että niillä ei ole minkäänlaista pohjaa todellisuudessa. Kuitenkin on Åhman-Poussetten vierailukausi 1866-67 loistavana, käytännöllisenä esimerkkinä siitä, kuinka teatterinjohdon ei lainkaan tarvitse kallistua huonoon suuntaan voidakseen tehota yleisöön ja olla aineellisesti kannattava. Hra Beta näkeekin paljon vaivaa kumotakseen tämän esimerkin, mutta hänen perustelujansa haittaa tässäkin taas hänen kaksi perisyntiänsä — väärät tiedot ja väitteiden ristiriitaisuus. Hra Beta on sitä mieltä, että Åhman-Poussette tuli Ruotsista mukanaan valmis ohjelmisto. Kuinka tämän asian laita oikein on, sen osottakoon seuraava pieni tilasto — koskettelemme vain jälkimmäistä vuotta 1866-67, koska hra Åhman 1864-65 näytteli Arkadiateatterissa ja vertailu nykyiseen vakinaiseen teatteriin voisi silloin kenties ontua. Åhman-Poussetten seurue harjoitti ja näytteli 1866-67 seuraavat huomattavien tekijäin kappaleet: Shakespearen (3), Musset'n (2), Legouvén (1), Schillerin (1), Mosenthalin (1), Björnstjerne-Björnsonin (1), Börjessonin (1) — sekä lisäksi kotimaisten kirjailijain: Topeliuksen (1), Mannerheimin (1), Berndtsonin (1). Vakinainen teatteri on tänä näytäntövuonna (jos jätämme molemmat oopperat joukosta pois) esittänyt huomattavilta kirjailijoilta seuraavat uutuudet: Shakespearelta 1, Sardoulta 1 — ja siinä kaikki. Mitään kotimaista uutuutta ei ole näkynyt. Samoin on sen "viileyden" laita, jonka hra Beta silloin väitti vallinneen katsomossa. Me kutsumme todistajiksi ne, jotka näkivät yleisön mielenkiinnon, kun ensi kertaa näyttämöllä tutustuttiin Pohjoismaiden etevimpään näytelmäkirjailijaan Björnstjerne-Björnsoniin, kun ensi kerran vapistiin Shakespearen "Hamletia" nähdessä, kun ensi kerran vuodatettiin kyyneleitä "Akselille ja Valpurille", kun kappaleessa "Tiden Teaterdirektör" tervehdittiin ensimmäistä poliittisen huvinäytelmän itua Suomessa, kun teatteriyleisö muutamien kuukausien mentyä kutsuttiin taputtamaan kotimaisen tapakomedian ensimmäistä esiintymistä, kun meillä tuntematon A. de Musset ensi kerran lentotähden lailla kiinnitti yleisön katseen — sekä vihdoin lopuksi, tai oikeammin aluksi, kun uusi teatteri ensikertaa kaikui riemutervehdyksistä "Regina von Emmeritzille". Kuinka vähän semmoisia taiteen voittoja on nykyisellä näytäntövuodella osotettavissa. Hra Beta voi tosin riemuiten mainita, että sali pauhasi tyytyväisyydestä, kun se kappaleessa "Richelieus första vapenbragd" sai nuoren näyttelijättären huulilta kuulla kaksimielisyyden, joka oli niin kyynillinen, että se muuttui yksimielisyydeksi, tai kun se kappaleessa "Fregattkaptenen" sai nähdä realistisen kuvan meritaudista. Niin myrskyisää suosiota, niin ihastuksesta säteileviä kasvoja emme tosiaankaan muista nähneemme Åhman-Poussetten hallituskaudella, mutta emme lainkaan kadehdi johtokunnan laakereita, jotka se on hankkinut itselleen moisen suosion avulla.

Pyrkiessään leimaamaan meidän moitteemme ohjelmiston ala-arvoisuudesta niin epäkäytännölliseksi kuin suinkin, hra Beta selittää, että me muka olemme vaatineet esitettäväksi vain tragedioja, vain suuria kappaleita. Tämä selitys on harhaanvievä, me olemme etusijassa vaatineet hyviä kappaleita. Niin, voimmepa päinvastoin sanoa, että johtokunta on ottanut ohjelmistoonsa hyviä komedioja vielä niukemmalta kuin tragedioja. Sillä sen sijaan kuin tragedian kuningas, Shakespeare, tavataan tämänvuotisessa ohjelmistossa, puuttuu siitä Molière; sen sijaan kuin uudenaikaisista ranskalaisista tragedioista on otettu yksi, ainakin sivistyshistoriallisesti mieltäkiinnittävä murhenäytelmä "Fosterlandet", ei Ranskan uudenaikainen, äärettömän paljon vilkkaampi komedia ole lainkaan edustettuna; sen sijaan kuin saksalaisista tragedioista on otettu niin runollinen kappale kuin "Sapho", on saksalaisista komedioista valittu niin ala-arvoinen kuin "Nya Drottningen". Mutta tässä suhteessa me saarnaamme kuuroille korville, kun asia koskee hra Betaa. Hänestä näyttää olevan selvää, että jokainen taiteellinen kappale on "pitkäpiimäinen" eikä mene yleisöön. Onneksi on yleisön maku ylipäänsä kuitenkin kehittyneempi kuin hra Betan.

Toinen seikka, joka ehdottomasti herättää kummastusta jokaisessa teatterinkävijässä lukijassa, on se, että hra Betan mielestä on suuri ohjelmisto mahdoton, koska sen etevimmät tukipylväät, hra ja rouva Raa eivät enää jaksa sitä ylläpitää, edellinen sairauden, jälkimäinen kykenemättömyyden vuoksi. Mitä hra Raa'hon tulee, niin on kyllä totta, että hänen sairautensa on tänä vuonna vaatinut varovaisuutta, mutta johtokunta onkin tehnyt kaiken voitavansa väsyttääkseen tämän nerokkaan taiteilijan sopimattomilla osilla. Näyttää melkein siltä kuin olisi tahallaan tahdottu turmella tämän näyttelijän menestys, semmoisella huolellisuudella on hänelle valikoitu osia, joissa hän ei parhaalla tahdollaankaan ole voinut onnistua, niin täydellisesti ne sotivat hänen näyttelijäluonnettaan vastaan, niin esim. näytelmissä "Volontären", "En fattig ädling", "Rosenmüller et Finke" ynnä muissa. Mitä rouva Raa'hon tulee, lienee hra Beta jokseenkin yksin väittäessään, että hän on "mennyt taaksepäin". Päinvastoin ovat ne arvostelijat, jotka meillä todella ansaitsevat sen nimen, esim. Hufvudstadsbladetin E.N. ja Finlands Allmänna Tidningin F. Berndtson aivan oikein panneet merkille melkoisen edistysaskeleen tämän näyttelijättären taiteilijakehityksessä hänen viimeisen ulkomaamatkansa jälkeen.

Kuitenkin — mitäpä hra Beta välittää taiteentuntijain lausunnoista, voipihan hän vedota Dagbladetin teatteriselostajan auktoriteettiin, joka siitä päivästä lähtien, kun rouva Raa ensi kerran esiintyi suomeksi, on hyökännyt tämän taiteilijattaren kimppuun esteettisellä suuttumuksella, joka herättäisi vastenmielisyyttä, ellei se samoinkuin kaikki mitä Dagbladetin teatteriselostaja kirjoittaa, näyttäisi niin herttaisen koomilliselta. Käsitämme kuitenkin Dagbladetin vihan sangen luonnolliseksi. Jo se, että rouva Raa on nerokas taiteilija, on Dagbladetin silmissä synti, joka vaivoin voidaan hänelle anteeksi antaa. Kun lisäksi vielä tulee, että hän on osottanut mieltymystä muihinkin aatteellisiin harrastuksiin, niin onhan selvää, että hän Dagbladetin silmissä on vaarallinen henkilö, joka kaikin mokomin on saatava pois.

Yrittäessään ajaa syrjään korkeamman draaman ja sen kannattajat kerrassaan sopimattomina meidän näyttämöllemme, hra Beta itse ilmaisee, missä tarkoituksessa hänen mielestään ohjelmisto olisi laadittava, jotta se näyttäisi "millä taholla seurueen voimat oikeastaan ovat". Hän mainitsee kappaleet "Bröllopet på Ulfåsa", "Evas Systrar", "Fröken Elisabeth", "Det skadar inte", "Vermlänningarne" ja "Nya garnison". Emme todellakaan ole päässeet tästä luettelosta selville, mitä alaa hra Beta suosittelee näyttelijäkunnallemme sopivaksi, sillä "Bröllopet på Ulfåsa" on romanttinen näytelmä, "Fröken Elisabeth" keskustelukappale, "Det skadar inte" farssi ja "Vermlänningarne" laulunäytelmä. Ainoana yhteisenä ominaisuutena mainituissa kappaleissa — yhtä lukuunottamatta — on se, että ne ovat ruotsinmaalaisia. Tosiaan vaarinotettava huomautus niille, jotka väittävät, ettei taide kaipaa kansallista pohjaa. Näyttelijämme ovat elävästi esittäneet nämä luonteet, sillä ne ovat ruotsalaisia, he ovat lämpimästi ymmärtäneet johtavan pohjasävyn, sillä se on ruotsalainen. Niin halukkaasti kuin tunnustammekin sen voiman, minkä näyttelijät saavat näistä heille kansallisista kappaleista, on ruotsalaisella näytelmäkirjallisuudella meille kuitenkin toisarvoinen taiteellinen merkitys, sillä se ei ole niin runsas eikä niin etevä kuin suurten sivistyskansojen. Totta on, hra Beta on maininnut myös yhden ei-ruotsalaisen kappaleen. Koko suuresta kontinentaalisesta ohjelmistosta, Shakespearen, Schillerin, Molièren, Holbergin isänmaista, ei hra Beta tiedä muuta kuin yhden kappaleen, joka "näyttää, millä taholla seurueen voimat oikeastaan ovat", ja tämä ainoa kappale on — "Sju flickor i uniform". Katkerampaa satiiria teatterioloistamme kuin se, minkä hra Beta on tässä esittänyt, emme osaa mielessämme kuvitella.

Kuitenkin — kyllin näistä yksityisseikoista, joita hra Beta on pakottanut meidän käsittelemään vasten tahtoamme ja niillä kenties myös väsyttämään lukijaa. Ei ole meidän vikamme, että vastakirjoituksessamme on ollut pakko vain oikaista yksityisiä vääristelyjä ja harhaanjohtavia detaljitietoja hra Betan kirjoituksesta. Pääasiasta hän ei ole mitään sanonut siitä yksinkertaisesta syystä, ettei hänellä ole mitään sanottavaa. Sillä turhaan olemme parhaalla tahdollammekaan yrittäneet ottaa selkoa siitä, mikä sija hra Betan mielestä teatterillamme on kansallisessa ja taiteellisessa katsannossa. Hänen ainoana puolustuksenansa on ollut se, että hän on yksityiskohdittain koettanut todistaa, että teatteri olisi voinut olla vielä huonompi. Muuten on hänen vastauksensa ollut valitusta meidän isänmaallisesta ja taiteellisesta kiihkoilustamme. Onneksi voimme lohduttaa itseämme sillä, että me mieluummin jonkunlaisella tekosyylläkin kuulemme syytettävän meitä taidekiihkoilusta kuin — taidetomppelikkuudesta.

Viiteselitykset:

[1] Tästä mieltäkiinnittävästä draamallisesta runoelmasta vrt. Vorlesungen über die Geschichte des deutschen Theaters von R.E. Prutz (johon on otettu yksityisiä kohtauksia) s. 51-54 ja 64-71. Grundriss der deutschen Nationallitteratur von A. Koberstein § 161. Vorlesungen über die Geschichte der deutschen Nationallitteratur von Wachler, s. 145. Die dramatische Poesie der Deutschen von J. Kehrein I. s. 70.

[2] Vrt. Vorl. üb. die Gesch. des deut. Theat. von Prutz s. 55. Die dram. Poes. der Deut. von Kehrein s. 79.

[3] Vrt. Vorl. üb. die Gesch. des deut. Theat. von Prutz s. 77-86. Deutsches Theater. Herausgegeben von L. Tieck. Esipuhe s. IX-XVII. Die dram. Poes. der Deut. von I. Kehrein. I. s. 83-108. Geschichte der poetischen Nationallitteratur der Deutschen von Gervinus. II. s. 460.