Seuraavat laukaukset suunnataan perään. Tuli leimahtaa valloilleen. Paksuja savupilviä alkaa vyöryä esiin. Tuli leviää keskikautta kohti. Se nousee korkealle, leimahtelee. Nuoleskelee mastoja ja pelastusveneitä aurinkokannella.
Yhtäkkiä vaikenevat kanuunat. Kaikki on hetkisen ääneti. Tunnelma on melkein juhlallinen.
Yhä korkeammalle kohoavat liekit palavalla laivalla. Ne tunkeutuvat yhä keulemmas. Sytyttävät ruokasalin. Hurjalla riemulla hypähtävät ne korkealle ja heittävät heijastettaan öiselle taivaalle ja synkkään mereen.
Kaikkeen tähän on kulunut noin puolisen tuntia: kaappaukseen kaksikymmentä minuuttia, laivan tuhoamiseen loput.
Taas alkavat torpeedoveneen koneet surista. Niiden surina yltyy. Kokka viiltää vettä suurin lainein. Nopeus on huimaava. Jotkut arvelevat tehtävän ainakin kolmekymmentä solmunväliä. Etelään on kiire.
Yö kirkastuu. Pilvet hajaantuvat. Tähdet alkavat tuikkia kirkkaina.
Kuun silta läikkyy hopeaisissa laineissa. Ennen aamua on oltava
Itämerellä.
Mutta palavasta "Uleåborgista" eivät silmät erkane. Kaikkien katseet seuraavat sitä. Laiva pienenee pienenemistään. Näky on juhlallinen ja valtava, mieleenpainuva.
Muitten kanssa seuraa katseillaan palavaa laivaa vanha koneenkäyttäjä. Hän on palvellut sitä kuusitoista vuotta. Kokenut sen kanssa myrskyt ja tyvenet. Se on tullut hänelle rakkaaksi ja läheiseksi. Se on tullut hänelle osaksi elämäänsä. Kuutenatoista pitkänä vuotena ehtii jo kiintyä johonkin.
Näky koskee häneen syvästi. Tuskan tunne syöksyy hänen ylitsensä kuin hyökyaalto.
Ja tuo vanha, suuri ja lihava mies, jonka tunteet luulisi pitkäaikaisen merielämän, mukavuuden ja monivaiheisten kokemusten paaduttaneen, itkee.