III
Kaikki se mikä tähän asti on tapahtunut on pitänyt meitä ankarassa jännityksessä. Ja vaikka nyt tuleekin pieni väliaika, jolloin uskallamme kotvasen hengittää, väijyvät meitä kuitenkin alituisesti tulevaa kohtaloamme kysyvät ajatukset. Ei tietysti kaikkia. Useat ottavat asian sangen huolettomasti ja nauravat…
Istumme vähäisillä matkatavaroillamme komentosillan takana olevan suuren savutorven suojassa ja kuuntelemme koneitten surinaa suurista ilmanvaihtotorvista.
Siinä on kirjavaa joukkoa. Vanhoja ja nuoria. Itävaltalaisia, saksalaisia, ruotsalaisia, mutta eniten suomalaisia.
Uteliaina tarkastelevat meitä torpeedoveneen matruusit.
Ensi hämmästyksestä toivuttua, aletaan pakista.
Tupakka muistui mieleemme ensi hätään.
— Uskaltaakohan täällä polttaa? kysyy hintelä ja luiseva timperi parastelaisruotsillaan. Hän on ankara tupakkamies.
— Tottakai, koska matruusitkin polttavat.
— Niin, ja olemmehan mekin matruuseja, pilailee ensi matkaa muassa oleva jungmanni,.