Mutta yö on kylmä. Raikas tuuli puhaltaa läpi ohueitten pukimien. Kaikki eivät ole osanneet varustaa itseään paksuilla päällystakeilla, kuten molemmat luotsit, ensimäinen koneenkäyttäjä, eräs lämmittäjä ja minä.
Puuttuupa toisilta aivan tarpeellisimmatkin. Tai sitten ovat huonoimmissa työpukimissa. Mutta onneksi ovat toiset varustaneet itseään useimmilla vaatekerroilla, joita sitten jakelevat hädänalaisille.
Pukeutumishommissa aletaan aprikoita koituneita vahinkoja.
Jokainen voi sormellaan osoittaa mitä on jäänyt jälelle. Eikä se paljon ole.
Suurin osa lohduttaa itseään seuraavalla köykäisellä lohdutuksella:
— Minulta meni kaikki! Kaikki, jok'ikinen vaatepala!
Sitten alkaa yksityiskohtainen luetteleminen. Vaatekertoja, housuja, takkeja, alusvaatteita, kultaa, hopeaa, arvoesineitä, työtodistuksia j.n.e. loppumattomiin. Osa laivan kirjojakin on jäänyt.
Keittiömestari sai jo toistamiseen pistää valkeat virkapukunsa sellaiseen pesoon, josta niitä ei koskaan saa, nauraa eräs joukosta.
— Ja kapteeni, hänelle surkeasti kävi! Kokonaista seitsemänkymmentä paria sukkia kalojen lämpimiksi, selitti toinen.
Tiedonantoja jos jonkinlaisia satelee.