Eräänä kauniina päivänä ilmoitetaan heille, että heidän on luovutettava kaikki rahansa päällystölle, kuten aikaisemmin tulleitten venäläisten ja englantilaisten oli ollut pakko tehdä. Selitetään kyllä, että ne saadaan takaisin sodan loputtua ja että ne otetaan säilöön siksi, jotta eivät katoa tai muulla tavalla häviä omistajiltaan.
— Mutta, vakuuttaa meidän asiantuntijamme, syy ei kuitenkaan ole se. Tällä tavalla on vangeilta luultu riistettävän viimeinenkin karkausmahdollisuus lahjoa sotamiehiä.
Kaikkien on vuoron perään vietävä roponsa. Heidän nimensä kirjoitetaan luetteloon, merkitään summa viereen. Rahat pannaan läpinäkyvään paperipussiin, jotka myös varustetaan nimellä ja rahasumman arvo numerolla. Toisilla on ruplia runsaasti, tukuttain, toisilla vähemmän, muutamilla vain joitakuita halpoja kopekkoja. Kaikki on annettava, jok'ainoa kopekka.
Surumielisesti asettavat he rahansa pöydälle. Saavat jonkinlaisen kuitin tai pussin numeron.
— Mars, eteenpäin. Seuraava.
XV
Me suomalaiset elämme alituisessa toivossa ja odotamme jokaisen päivän olevan viimeisen vankilapäivämme. Mutta päivät kuluvat ja asema ei sanottavasti valkene. Sähkösanoman lähettänyt osatoverimme saa kyllä pari sähkösanomaa, joista toinen vahvistaa tiedon, että hänen veljellään on sen niminen veli. Toisessa sähkösanomassa lähettää veli terveisiä. Olemme vakuutettuja, että ainakin hän tulee pääsemään vapaaksi ja niin uskoo hän itsekin.
— Se on sangen todennäköistä, sanoo hän; mutta älkää luulko, että teitä unohdan, jos niin käy. Ei, niin suuri raukka en sentään ole.
— Hyvä on, kun setä on ministerinä, nauraa eräs joukosta, johon vakava puhe ei ole tehnyt sanottavaa vaikutusta.
Vapautusjulistusta ei vaan kuulu.