Vähän sen jälkeen kun upseerit ovat poistuneet huoneestamme, kuulemme seinän takaa, vartioston huoneesta, hirveätä melua: kirousta, sadatusta, ulvontaa, huutoja, jalkojen töminää. Välillä se silmänräpäykseksi vaikenee, mutta alkaa uudelleen ja ylimpänä joukosta kuuluu huuto:
— Sitokaa hänet!
Melu häviää. Silloin tällöin kuuluu vain sadatus tai isku jalalla lattiaan.
Hetkistä myöhemmin tulee telttaamme eräs vartiosotilaista. Kuultuaan, että meidät oli vapautettu, tulee hän onnittelemaan… Häneltä saamme kuulla myös syyn hirveään meluun seinäntakana.
— Siellä vain sidottiin eräs humalapäinen sotamies… Entinen vanki, joka on aikoinaan tehnyt murhiakin… Oli kaupungilla vähän nauttinut ja humalapäissään hyökännyt luutnantin päälle pistin kädessä keskellä katua ja jumalan kirkasta päivää… Kun tuli nyt takaisin leiriin pantiin raudat käteen ja saanee hän nähtävästi tästä mielettömyydestään istua viitisen vuotta kuritushuoneessa…
Tiedustelimme mistä hän oli niin julmistunut luutnanttiin?
— Hyvä kuri vaikuttaa toisiin ärsyttävästi, vastasi hän.
XX
Varhain lauvantai-aamuna nousemme vuoteistamme. Ensiksi pesu, sitten kahvi. Sitten käyvät harjat. Puhdasta jälkeä laitetaan. Toiset panevat valkoista kaulaan, toiset lainaavat paitoja, ostavat housuja ja vaihtavat kravatteja toisiltaan.
Pian ollaan valmiina. Mutta kello ei ole vielä seitsemääkään.