Esa Ansio oli vaatimaton mies. Hän ei tuppautunut vastuunalaiseen tehtävään, katseli alaspäin ja sanoi:
"Tässä on ehdotettu minua. Onko kellään sitä vastaan?"
Kellä olisi ollut sitä vastaan! Olihan hän kuin luotu sitä varten!
"Ellei kellään ole vastaan, niin pidetään asia päätettynä", sanoi tirehtööri ja aikoi lyödä asian kiinni, kun samassa ovi aukeni ja kaksi miestä astui sisään. He katselivat tutkivasti kokouksen jäseniä, ja toinen kysyi:
"Onko joku herroista nimeltään Ansio?"
"Jahah, juu! Kyllä se olen minä!" sanoi huijari ja kumarsi kohteliaasti, ehkä toivoen saavansa yhtiömiehiä lisää "Soppa"-osuuskuntaansa.
Mutta vieraat vetivät esiin etsivän poliisin merkit ja tirehtööri Esa
Ansioon kohdistuvan — vangitsemismääräyksen.
Kokous tyrmistyi, puheenjohtaja kalpeni, mutta tyyntyi pian. Hänen kierot, sieluttomat silmänsä osoittivat viatonta hämmästystä, hän kääntyi mahtipontisella liikkeellä jäseniin ja sanoi:
"Tässä on tapahtunut ennen kuulumaton erehdys. Herrat ovat hyvät ja odottavat hetkisen. Minä palaan pian."
Hän meni eikä palannut. Kun jäsenet olivat turhaan odottaneet tunnin ajan, sanoi eräs: "Meniköhän se sitä soppaa keittämään!"