Ilon kyyneleitä pyyhkien virkkoi Katri: "Ehkä se kuulee rukouksenkin!
Kuka tietää!"
SEITSEMÄSTOISTA LUKU.
Kettu joutuu käpälälautaan.
Huijaritirehtööri oli menestyksensä rohkaisemana mennyt riemukulussa voitosta voittoon. Hän pudisti uusia yhtiöitä kuin turkin hihasta, ja joka siirrossa tuli voitto hänen taskuunsa, samalla kun toiset menettivät, mitä olivat yritykseen sijoittaneet. Hän oli maneetti, joka veti metallia puoleensa. Kaiken tämän ohella hän näytteli ihmiskunnan hyväntekijää, jolla vähempiosaisten onni oli sydämellään. Tämä korkea päämäärä silmäinsä edessä hän oli päättänyt perustaa suurenmoisen kansankeittiön. "Soppa"-nimisen osuuskunnan säännöt olivat jo vahvistetut, ja yrityksen luoja katsasteli, mistä löytäisi niitä, jotka löisivät pöytään tarvittavan pääoman. Ja mikseikös niitä löytyisi! Olihan paitsi hyvää tarkoitusta odotettavissa varmat voitot ja osingot!
Niinpä kokoontui eräänä iltana tirehtöörin luo joukko lampaita, kyllin yksinkertaisia antautuakseen kerittäviksi. Tutkittiin sääntöehdotusta, tehtiin kannattavaisuuslaskelmia. Huijari levitteli käsiään aivan kuin tahtoen sulkea syliinsä koko kärsivän ihmiskunnan, jota hän niin rajattomasti rakasti, ja todisti suullisesti ja kirjallisesti, että "Soppa"-yhtiö tulee lyömään laudalta kaikki muut sensuuntaiset yritykset. Ja kuulijat uskoivat hurskaina — olihan tirehtöörin nimi kaiken takeena.
Kokouksen alkajaisiksi tirehtööri piti pitkän puheen, missä hän virallisesti ja kaunopuheisesti esitti mitä ennen oli nurkissa kuiskannut osakkeiden korvaan.
Ensiksi otettiin esille kysymys uuden yhtiön toimitusjohtajasta. Syntyi äänettömyys.
Vihdoin pyysi joku puheenvuoroa.
"Minä ehdottaisin tirehtööri Ansiota."
"Kannatetaan!" kuului joukosta.