"Pidä nyt lujasti kiinni minusta! Tuossa tulee rouva Sutinen."
Katri painautui tiukasti kylkeeni. Liukaskielinen rouva tuijotti meihin kaukaa hyvin tarkkaan ja hämmästyneen näköisenä, mutta lähemmä tultua ei hän ollut näkevinäänkään. Nostin parjattua hattuani ja pakoitin hänet tervehtimään. Varmastikin hän luki ansiokseen, että minä olin ottanut ensimäisen vakavan askeleen avioliiton satamaa kohti. Luulen näet huomanneeni, että naiset kernaasti välittävät avioliittoja muille niin pian kuin ovat saaneet omat hommansa siinä suhteessa vakavaraiselle kannalle.
Katri ehdotti, että menisimme puistoon, missä lapset löivät palloa tai askartelivat hiekkakasassa pikku lapioineen. Hän ei väsynyt katselemaan pienokaisten puuhia, vaikka minun korviani särki heidän melunsa ja kirkumisensa. Katri sanoi, että sellaiseen oli aika tottua, — mitä lieneekään se veitikka tarkoittanut.
Huomaamattamme oli läheiseltä penkiltä noussut vanhanpuoleinen herrasmies. Vaikka kevätaurinko paistoi lämpimästi, oli miehellä turkinkaulus korvilla, karvalakki päässä ja kalossit jalassa — vieläpä sateensuojakin kainalossa.
"No, kah, setä!" huudahdin. Samuli-sedäksi minä näet tunsin tulijan.
Ukko siristeli silmiänsä ja tirkisti meihin molempiin — enemmän kuitenkin Katriin.
"Niin, minähän se olen. Etkö enää tunne setääsi? Ja tämäkö se on sinun uusi hempukkasi?"
Katri nyrpisti nenäänsä, varmaankin laatusanalle.
"Saanko luvan: morsiameni neiti Valkama — setäni", esittelin minä.
Katri niiasi kuin koulutyttö. Setä oli juuri ojentamaisillaan kätensä tervehtiäkseen, mutta tarttuikin äkkiä sääreensä ja sanoi: