"Ai saakeli, kun kolottaa koipeani! Reumatismi, mikäs muu. Varmaankin olen vilustunut. Sitä kun ei aina hoksaa panna kyllin päälleen ulos lähtiessään. — Vai niin, vai niin! Että sinulla siis taas on uusi! No eipä ole hullumpi näköjään. Sanon sen asiantuntijana. Naiset olivat nuorena minun erikoisalani. — Ka, mitäs siinä tollotat! Hahhaa! Mustasukkainen! Tietysti sinä olet mustasukkainen. Mutta enpä ihmettele, en totisesti ihmettele. Vielä sitä on minussa miestä, vaikka olen jo alun seitsemännelläkymmenellä. Kas peeveli, kun tulin sanoneeksi ikäni nuoren naisen kuullen! Mutta yhtä lystiä. En aio väliinne tuppautua. Kuten sanottu: minä olen vieläkin suuri naisten suosikki. Ellei olisi näin monta näkijää, en takaa miten kävisi."
Hän rykäisi ja sylkäisi huolimattomasti sivulleen. Vähällä piti, ettei se lentänyt ohimenevän hienon rouvasihmisen silkkihameen helmoihin.
"Ei maar, kylmä tässä tulee seistessä. Voi saada keuhkokuumeen. Kesä on vielä kaukana. Hyvästi, Kalle! Käyhän talossa!"
Ja setä lähti lönkyttämään Erottajalle päin. Katri oli äärettömästi ihastunut ukon suorapuheisuuteen, niin paljon kuin siihen sekaantuikin karkeutta. Eikä hän heittänyt minua rauhaan ennenkuin kerroin, mitä hän välttämättömästi tahtoi tietää sedästäni. Samuli-setä oli vanhapoika ja varakas, mutta saituri. Kuitenkin oli hän rahallisesti auttanut minua opintovuosina. Olin hänelle suuressa kiitollisuuden velassa. Vieläpä minä kannoin salaista toivoa saada kerran periä setäni — ellen sitä ennen kuolisi nälkään. Siihen sanoi Katri purevasti, että jos setä antaisi minulle rahaa uuden hatun ostoon, olisi hän paras kaikista sedistä auringon alla — johon toivomukseen minä sanoin voivani kaikin puolin yhtyä.
* * * * *
Samana keväänä tulimme me Katrin kanssa mieheksi ja vaimoksi. Minä ehdotin siviiliavioliittoa, mutta Katri ja hänen äitinsä eivät tyytyneet vähempään kuin kirkolliseen vihkimykseen, joka lisäksi oli tapahtuva alttarin edessä. Miehet muka olivat kovin petollisia. Mutta minä luulen sen johtuneen naisten halusta tehdä pikkuseikasta suuri numero — vieläpä niinkin tavallisesta jutusta kuin naimisiin meno on.
Varsinaisia häitä emme aikoneet viettää, koska moinen muodollisuus oli kulunut ja vanhanaikainen. Jotkut tuttavat tulivat kuitenkin todistamaan onneamme. Niiden joukossa soitti ensi viulua kielevä rouva Sutinen. Samoin kamreeri Holopainen, joka oli aikalailla nolo. Hän tunnusti menettäneensä vedon ja maksoi sen kuittia vastaan. Katri suhtautui yhä vastenmielisesti vetoon ja väitti, että minä menin naimisiin enemmän tuon summan kuin hänen tähtensä. Ikäänkuin joku noin vähäisestä hyvityksestä menisi elinkautiseksi.
Kehumatta sanoen ne olivat hauskimmat häät, joissa minä olen ollut mukana. Vieraat vakuuttivat yhdestä suusta, etteivät he eläissään olleet nähneet niin viehättävää morsianta kuin Katri eikä niin nolon näköistä sulhasta kuin minä. Olin muka niinkuin mies, joka oli tehnyt hevoskaupan ja hävinnyt. Minä kuittasin kohteliaisuuden sanomalla, etten ollut eläissäni nähnyt vierailla niin hyvää ruokahalua, johon kaksimieliseen kiitokseen mahtui imartelu yhtä hyvin kuin ilkeä letkaus.
Ylimmilleen nousi ilo, kun setä Samulin rattoisa olemus ilmestyi näyttämölle. Hän tuli pikamarssissa, asettui keskelle häähuonetta täysissä talvitamineissa ja sanoi:
"Vai niin! Niinkö te aiotte varastaa minulta koko hääilon! Onneksi sain vihiä asiasta — naisten kautta. Hehheh! Sellaista se on, kun on hyvissä väleissä neitosten kanssa."