"Katsokaa tekin ajoissa eteenne! Alussa on vuokra uusissa yhtiöissä hiukan korkea, mutta sitä mukaa kuin velat lyhenevät laskee vuokra, ja lopun aikaa saa asua ilmaiseksi, vaikka eläisi tuomiopäivään asti", selitti setä.
Sanoimme hyvästi ja kutsuimme sedän vastavierailulle. Hän lupasi tulla heti, kun reumatismi hiukan hellittäisi. Kotimatkalla virkkoi Katri:
"Voi sentään, jos meilläkin olisi…!"
"Niin, jos olisi…!"
Ei kumpikaan sanonut mitä olisi, mutta tiesimme hyvin, mitä toinen ajatteli. Mielikuvitus rakenteli mitä ihanimpia ilmalinnoja, jotka säännöllisesti särkyivät ankaraan kysymykseen: mistä rahat?
Kun seuraavana aamuna heräsin, räjähti Katri nauramaan ja nauroi niin, että oli kierähtää lattialle.
"Mitä hullutuksia sinä latelet unissasi!" kysyi hän.
"Hullutuksia?"
"Niin, toruit lapsia, kun muka…"
Hän oli haljeta nauruun.