"Mikähän siihen on syynä, ettei tuosta Kallesta tytöt huoli?"
Ja he lähtivät arvaamaan, miksi naiset muka halveksivat minua. Siinäkös noukittiin kaikki minun virheeni ja heikkouteni, sekä sisälliset että ulkonaiset. Lopputulokseksi jäi, ettei vielä ollut syntynyt niin hullua naista, joka minun muijakseni suostuisi.
Mutta nyt oli minulta kärsivällisyys lopussa. Jymäytin nyrkkini pöytään ja lausuin:
"Kuka teistä lyö vetoa siitä, etten minä ole naimisissa ennen tämän vuoden loppua?"
Aviomiesten joukossa syntyi ääretön hälinä. Joka taholta ojennettiin minua kohden käsiä:
"Minä lyön! Minä myös! Ja minä!"
Ehdotin vetoa tuhannesta markasta. Mutta kun he näkivät, millä päättäväisyydellä minä esitin asian, vetivät he kätensä pois yksi toisensa jälkeen. Lopuksi oli vain Holopaisen käsi koholla.
Minä tingin viisisataa, mutta hän epäröi.
"Lyö! Voitat sinä, varmasti voitat. Kuka tuosta hakoniskasta huolisi", yllyttivät toiset.
Holopainen lupasi lyödä sadasta markasta. Vaikka pidinkin summaa pienenä, suostuin kumminkin lopuksi. Toverit eroittivat kädet.