Tuomas Takkiainen, rakennusmestari."
Kirje herätti vilkkaan ajatuksenvaihdon, mutta tulos oli kielteinen — siitä yksinkertaisesta syystä, että meiltä sattui puuttumaan juuri nuo viisituhatta markkaa.
Seuraavana päivänä tuli toinen kirje, jossa kauppias ilmoitti "sattuneesta syystä" luovuttavansa osakkeensa nimellisarvosta, kolmestatuhannesta. Minä sanoin, että onni oli otettava sarvista kiinni. Toista näin edullista tilaisuutta tuskin tulisi. Mutta Katri ei innostunut. Hänestä oli hauskempaa ruveta uuteen yhtiöön, se vasta tuntuisi omalta kodilta. Enkä minä tahtonut päättää asiasta vastoin hänen tahtoaan.
Vielä kolmaskin kirje tuli, ja siinä tarjottiin osakkeita kahdestatuhannesta markasta. Minä hain jo lakkiani ja olin lähteä hieromaan kauppoja, ettei joku toinen ehtisi ennen. Mutta Katri pelkäsi, että siinä saattoi olla koira kuopattuna, kun tavaraa noin tyrkytettiin ja joka kerralla pudotettin pari tuhatta. Hänen epäilyksiinsä raukesi koko kauppa.
Katri oli oikeassa. Myöhemmin tavatessani sedän kysyi hän heti, oliko joku kaupannut minulle asunto-osakkeita. Vastattuani myöntäen sanoi hän:
"Ethän toki tehnyt kauppaa?"
"En, Katri pani vastaan."
"Kiitä Jumalaa, että sinulla on niin järkevä vaimo. Kuulin juuri, että sama yhtiö on mennyt kumoon, joten niillä osakkeilla ei ole viiden pennin arvoa", sanoi setä.
Minulta pääsi huudahdus.
"Mutta myyjä vakuutti, että yhtiö seisoo vankalla pohjalla."