"Niin, pääasia on, että ajoissa voi vetäytyä syrjään", lopetti nainen varoittavasti.

Tirehtööri nyökkäsi ymmärtävästi apulaiselleen. He näkyivät päässeen yksimielisyyteen niin hyvin keinoista kuin tarkoitusperästä. Tirehtööri rummutti kädellään pöytää ja murahti:

"Moukat saavat maksaa viulut!"

Ja hän teki sellaisen liikkeen kuin olisi salaa pistänyt kätensä jonkun kukkaroon ja siirtänyt sieltä jotakin omaan taskuunsa.

KAHDEKSAS LUKU.

Oman kodin peruskivi lasketaan.

Siitä silmänräpäyksestä, jona setä Samuli tutustutti meidät mukavaan ja hauskaan vanhanpojan kotiinsa, liiteli oman kodin kuva öin päivin sisäisten silmiemme edessä. Ja mitä mahdottomammalta sen päämäärän saavuttaminen tuntui, sitä kiihkeämmäksi kävi halumme kerran löytää unelmiemme luvattu maa.

Jokapäiväinen aherruksemme ja ponnistelumme tuntui helpolta, nyt, kun sillä oli päämaali. Jokaisen liikenevän markan panimme säästöön "oman kodin rakennusrahaston" nimellä.

Katrin oli jälleen onnistunut saada toimi eräässä virastossa. Koska se kiinnitti häntä vain 4—5 tuntia päivässä, jäi hänelle kylliksi aikaa kodin ja talouden hoitoon. Hänen lisänsä olikin välttämätön elatuksen hankinnassa, sillä minulle oli sattunut kommelluksia jos jonkinlaisia.

Musiikkiarvosteluni olivat herättäneet pahaa verta laajoissa piireissä. Minua syytettiin klassillisen musiikin, etenkin Beethovenin jumaloimisesta. Sitä vastoin en muka tajunnut nykyaikaista, varsinkaan saksalaista musiikkia, Richard Straussia. Minulta kysyttiin, enkö mahdollisesti haluaisi ruveta uutisten kerääjäksi. Vaikka tämä ehdotus syvästi loukkasi ylpeyttäni, kärsin nöyryytyksen leivän tähden. Monta palstaa en kuitenkaan ehtinyt uutisilla täyttää. Erästä epäilyttävissä olosuhteissa syttynyttä tulipaloa selostaessani tulin sanoneeksi, että se kenties oli murhapoltto. Asianomaiset katsoivat sen käyvän kunnialleen ja nostivat kanteen, josta oli seurauksena, että lehden vastaava tuomittiin sakkoihin. Juttu ei tietysti ollut mikään ansio minulle. Ja koska olin liian vanha ja hidas juoksupojaksi, ei toimituksessa ollut muutakaan minulle sopivaa virkaa.