Katriin tämä tieto teki kovin masentavan vaikutuksen. Ensi kerran huomasin hänessä katkeruutta, kun hän sanoi:
"Sinulla ei näy olevan onnea yrityksissäsi. Olet varmaan tullut takaperin tähän maailmaan."
Tahtomatta vähimmälläkään tavalla puolustaa itseäni sanoin:
"Olet oikeassa. Minulla on todella huono onni."
"Eiköhän se riipu vähemmän huonosta onnesta. Päätekijä on luullakseni sinun epäkäytännöllisyytesi", päätteli hän.
Ja minä tiesin, että Katri oli liiankin oikeassa.
Pahemmin ei tämä kohtaus kuitenkaan häirinnyt välejämme. Katri päinvastoin osoitti minulle entistä suurempaa rakkautta, ja minä puolestani aioin näyttää, ettei minulta ainakaan hyvää tahtoa puuttunut.
Erään tuttavani välityksellä sain tilapäisen laulunopettajan toimen. Kun virka myöhemmin julistettiin haettavaksi, päätin jättää paperini. Todennäköisesti olisin tällä kertaa onnistunut, jos olisin ottanut hännystakin ja pistäytynyt kumarrusmatkalle erään vaikutusvaltaisen henkilön luo. Mutta kun selkäni oli kovin jäykkä, jäi koko kumarrusmatka sikseen. Ja siihen se viransaantikin hupeni.
Mutta Katrin kekseliäisyys pelasti tälläkin kertaa aseman. Eräänä päivänä hän sanoi:
"Etkö sinä antanut laulutunteja poikamiehenä? Ansaitsit muistaakseni aika hyvin."