Tirehtööri katsoi minuun säälivästi.
"Pankissa! Mitä ne siellä makaavat? Paljonko pankki maksaa korkoa?"
Annoin halutun tiedon, vaikka mielestäni hänenlaisensa liikemiehen piti kysymättäkin olla siitä selvillä. Tirehtööri alkoi pitää esitelmää siitä, miten huono holhooja minä olin, kun käytin holhottini rahoja pankissa vaivaisella viiden prosentin korolla, vaikka hyvät osakkeet tuottivat 10—15, jopa 20 prosenttia. Eikö minulla ollut järkeä päässä! Huomautin, että pankki sentään oli varmin talletuspaikka, mutta hän sanoi:
"Vai varmin! Tokihan olette lukenut viimeaikaisista pankkiskandaaleista? — No, ja missä pankissa rahat ovat?"
Minä annoin pyydetyn tiedon. "Kas sitä! Paraaseen paikkaan olettekin pannut rahat! Juuri se pankki on perikadon partaalla. Olisi somaa, jos sisarentyttönne menettäisi koko omaisuutensa."
Tirehtööri pyysi mitä vakavimmin minua sijoittamaan rahat kaivososakkeihin, jotka varmasti tuottivat ainakin kymmenen prosenttia Mainittuja osakkeita oli vain rajoitettu määrä tarjolla.
Katri oli kanssani yhtä mieltä siitä, että Sirkan rahat sopi sijoittaa varmoihin osakkeihin. Tahdoin kuitenkin puhua Sirkalle itselleenkin, mutta tyttö vastasi välinpitämättömästi:
"Kyllä eno sen asian parhaiten ymmärtää. Mutta tietysti kymmenen on enemmän kuin viisi."
Aluksi kiinnitimme puolet rahoista osakkeihin. Tirehtööri otti minut vastaan suurella kunnioituksella. Huomasin, että arvoni oli kohonnut hänen silmissään viime käynnin jälkeen. Nähtyään minut hän heti lopetti työnsä, vieläpä tarjosi ryypyn, jonka kohteliaisuuden kuitenkin hylkäsin. Tirehtööri tuli hiukan hämilleen ja sanoi:
"Minäkin kannatan raittiutta, mutta kun tekee rasittavaa istumatyötä, pitää joskus saada jotakin virkistävää."