Hän ravisti epäilevästi päätänsä ja sanoi: "Pelkään, että olet joutunut veijarin kynsiin."
"Veijarin! Hyvä Jumala! Mitä sanotte!" huudahdin hypähtäen kauhistuneena ylös kuin olisi käärme puraissut minua.
Setä huomasi hätäni ja sanoi:
"Niinkuin sanoin, en tunne lähemmin miestä, mutta olen kuullut hänestä paljon pahaa ja tuskin ollenkaan hyvää. On paras olla varuillaan sen herrasmiehen suhteen."
Mitä ristiriitaisimmat ajatukset riehuivat sekavissa aivoissani. Tuntui kuin olisin tullut suljetuksi pimeään, sokkeloiseen luolaan, josta oli mahdoton löytää tietä ulos.
Lopettaakseni tuskallisen vaitiolon sanoin: "Siinä tapauksessa on viisainta, etten suorita penniäkään lisää yhtiölle." Setä hymähti.
"Siinä tapauksessa menetät kaikki, mitä jo olet pannut osakkeihin. Lisäksi voi yhtiö velvoittaa sinut maksamaan eroituksen, jos myyntihinta jää alle nimellisarvon."
"Ei koskaan", väitin minä jyrkästi.
Mutta setä selitti, että merkintä oli sitova, siitä ei mihinkään päässyt. Yhtiölaki oli merkillisen ilkeä keksintö.
Kaikesta huolimatta hän antoi pyytämäni summan, mutta kehoitti ottamaan tarkan selon yhtiön tilasta. Jos asema tuntui horjuvalta, oli minun heti myytävä osakkeeni mihin hintaan hyvänsä, sillä parempi pieni tappio kuin suuri.