Olin menestyksellä suorittanut opintoni, mutta en onnistunut saamaan "vakinaista". Missä ikään vilahti leivänsyrjä näkyviin, siihen iskivät heti kymmenet kädet. Kilpailun kiihkeydessä minut sysättiin syrjään — se oli elämän laki, ankara ja säälimätön.
Vihdoin toki pääsin väliaikaisesti erään sanomalehden toimitukseen, mutta sain pian potkut artikkelin vuoksi, jota pidettiin liian vapaamielisenä. Tämä kolaus pani minut miettimään, eikö vanhoillisuus löisi paremmin leiville. Kuitenkin kaikitenkin jätin sillä kertaa sanomalehtimiehen uran sikseen. Sen sijaan aloin sommitella romaaneja, osittain hyvinkin paksuja, joissa oli kiihkeitä lemmenkohtauksia ja moni kärsi surkean kuoleman rakkautensa tähden — lukuunottamatta niitä, jotka tapaturmaisesti menettivät henkensä. Mutta kustantajat palauttivat säännöllisesti käsikirjoitukseni sillä huomautuksella, että tekeleeni potivat pitkälle kehittynyttä taiteellisen keskityksen puutetta ja parantumatonta luonnonkuvauksen pintapuolisuutta. Sepustelin sitte näytelmiä, ilveilyjä, joille minä itse nauroin vatsani kipeäksi, ja murhenäytelmiä, joita lukiessani itkin niin surkeasti, että naapurit tulivat kysymään, onko joku tehnyt minulle pahaa. Mutta kun vein tuotteeni teatterinjohtajille, sanottiin niiden olevan mahdottomia ja näyttämölle kelpaamattomia — elleivät kukaties soveltuisi johonkin laitakaupungin elävienkuvien teatteriin.
Moiset vastoinkäymiset panivat epäilemään koko kirjailijakutsumustani.
Mutta elettävä sitä oli sittenkin. Antamalla yksityisopetusta soitannossa, julkaisemalla siirappisia rakkausrunoja, jotka luonnollisesti olivat Katrille omistettuja, pääsin päivästä toiseen. Mutta joka sellaisilla tuloilla ajattelisi perhettä perustaa, se vain lisäsi nälkätaiteilija-parin moniin entisiin.
Eräänä aamuna pari viikkoa edellisessä luvussa kuvatun tapauksen jälkeen sain kirjeen ruusunpunaisessa kuoressa. Käsialan tunsin jo kaukaa. Avasin kirjeen ja luin:
"Kalle kulta!
Ethän sinä tullutkaan sunnuntai-iltana hakemaan minua, kuten oli puhe. Toivoakseni et ottanut vakavalta kannalta sitä pientä pilaa, minkä tuhmasti kyllä kohdistin sinuun. Luulitko tosissasi minun aikovan rikkoa välimme senvuoksi, että sinä sanoit Elsa Ihalalla olevan kiehtovan katseen? Eihän mokomasta asiasta maksa vaivaa riidellä, vallankin kun koko väitteesi on tuulesta temmattu. Jos olisit suudellut minua, olisi koko juttu ollut kuitattu. Sen sijaan sinä aloit pitää kauheata ripitystä, käyttäen tekstinä nais-sukupuolen heikkouksia. Voi sinua, vanhapoika! Sinä et ensinkään ymmärrä naisia, vaikka niin paljon kirjoitat ja puhut heistä.
Apropos! Mamma menee iltapäivällä hartauskokoukseen, ja olisi tässä joutilasta aikaa pistäytyä siellä. Minulla on jotakin hauskaa sinulle. Vakuutan että tulet iloiseksi.
Näkemiin! Tuhannet tervehdykset ja tulisimmat suudelmat omalta
Katriltasi.