Kerran satuin eräänä lauantai-iltana osautumaan suureen kyläkuntaan S:n pitäjässä, joka oli seurakunnan perimmäisessä pohjukassa, ja jossa olivat hyvin sydänmaalaisten kannalla. Mentyäni yhteen taloon sisälle, tapasin siellä suureksi ilokseni ensi kerran koko matkallani nuottikanteleen. Sillä ei sen talon väki osannut paljon soittaa. Minä, joka olin lapsuudesta saakka siihen tottunut, tulin pian heidän mielestään ihmeeksi soittotaidossani. Soitettuani ensin joukon virsiä ja lauluja ja sitte jonkun marssin, sain kuulla siitä semmoista ihmettelemistä ja ylistystä, että olin vähällä tulla itserakkaaksi. Sitten pyysivät he minua olemaan pyhäpäivän heidän luonansa, saadakseen kutsua naapureitansa kuulemaan soittamistani. Heidän pyyntöönsä suostuin ja sain olla sunnuntai päivän kestivieraan tavoin. Kirkonajan jälestä tulvasi kuulioita tupa täyteen ja minun täytyi ruveta heille Väinämöiseksi. Ihmettelemistä ja kehumista tuli oikein kosolta. Soiton loma-ajoilla selitin heille vähän nuottioppia, joka heitä vielä enemmän ihmetytti, kun soitollakin oli niin tarkat sääntönsä. Erään vaimon kuulin nurkassa sanovan: "Kyllä sen pojan päässä on oppia, vaikk'ei hän paljon puhu."
Monenmoisia hauskoja seikkoja sattui matkoillani, kunnes Elokuun alussa saavuin P:mäen kirkolle. Siihen pysähdyin olevaan vuosikaudeksi.
X.
P:n kirkonkylässä tuli osakseni ystävällinen vastaanotto ja töitä tuotiin oikein runsaasti. Siellä oli jo kauan odotettu semmoista ammattimiestä kuin minä olin. Asunnon ja hyvän ylläpidon sain ensialuksi kauppias H:n talossa.
Ahkeruudella ryhdyin toimiini. Ensiksi sain sidottavakseni lainakirjaston kirjoja parin sadan niteen paikoille. Niiden työ-aikana karttui myös suuri joukko yksityisten töitä. Oloni lupasi siten uudessa paikassani varsin suuria kukkarolleni.
Runsaiden töiden joukossa oli sellaisiakin kirjoja, jotka piti sitoa siististi, kultauksilla varustettuina, vaan kun en sitä taitoa osannut, täytyi minun matkustaa likimmäiseen kaupunkiin sitä taitoa oppiakseni. Sieltä toin myöskin kultaamiskalut mukaani. Sitte vasta työ alkoi oikein sujua ja tulla kunnollista. Kohta sen jälkeen pääsin asumaan kansakoululle opettajan ruokaan ja hoitoon. Sitäpaitsi sain ruveta johtokunnan pyynnöstä neuvomaan opettajan apuna käsitöitä kansakoulu-oppilaille jonkunlaista palkkaa vastaan. Niinmuodoin tuli minulle jonkunlainen viran ylennys. Sen lisäksi sain lauluhaluani tyydyttää lauluseuran jäsenenä ja väliin johtajanakin, ja olipa minulla myöskin hyvä tilaisuus harjotella urkuharmonion soitantoa, joka, ollen aivan uutta elämälleni, innostutti kovin, ja pian pääsin siinäkin taidossa hyvään alkuun. Varsin hyvälle tuntui, kun elämän myötäonni minua niin runsaasti seurasi. Mielelläni tein päivät ahkeraan työtä. Yön seudut harjoittelin soitantoa ynnä lueskelin seminaariin pääsemistä varten. Väliin lu'in myös Raamattua ynnä muita uskonnollisia kirjoja sieluni ravinnoksi. Töistäni karttui rahoja niin, että Marraskuun alussa jo olin parin sadan markan omistajana. Vasta sitte sopi minun oikealla tavalla kirjoittaa kotiani, jolloin kerroin sekä hyvästä maallisesta menestyksestä että hengellisen elämäni tilasta.
Vaan tämmöistä elämän myötäonnea ei kestänyt kau'an.
XI.
Joulun aikana tapahtui opettajan muutos. Virastaan erottua — joka tapahtui johtokunnan pakotuksesta — matkusti entinen opettaja joulun ajaksi kotipuoleensa ja jätti tavaransa ynnä huonekalunsa siksi aikaa, kun hän sieltä palaisi, minun haltuuni. Minä jäin yksinäni asumaan kouluhuoneisiin hänen palaamiseensa saakka. Vaan ennen hänen takaisintuloansa saapui sinne hänen jälkeläiseksensä määrätty opettaja, ja kun hän oli aivan varustamaton huonekalujen y.m. puolesta, tuli hänelle mieleen saada niitä ostaa pian pois muuttavalta entiseltä opettajalta. Siihen luottaen ja saatuansa myös minun suostumukseni, otti hän niitä jo ennalta osan käsille, muun muassa lautasia ja lampun lukollisesta kaapista, jonka sopimalla avaimella yhdessä avasimme. Tämmöisen rohkeutemme perustimme myöskin siihen isännyys-valtaan, jonka tavarain omistaja lähtiessään oli jättänyt minulle. Kun hän sitte jonkun viikon perästä saapui takaisin, ilmoitimme hänelle heti rohkean tekomme, selitimme sen syyn ja pyysimme anteeksi, jonka hän ilman arvelematta soikin, eikä vähääkään osottanut mielipahaa siitä, mitä olimme tehneet. Samassa myi hän puheena olevat kapineet niiden nykyiselle tarvitsialle. Hän jäi asumaan talven-ajaksi samalle paikkakunnalle, lähelle kansakoulua.
Jonkun ajan perästä riitautuivat entinen ja uusi opettaja keskenään turhamaisista syistä, pääasiallisesti lauluseuran tähden. Minäkin, ollen lauluseuran jäsen sekä varajohtaja, kietounnuin vastoin tahtoani samaan asiaan. Tunnottomasti kyllä alkoi virastaan eroitettu opettaja uhata meitä vetää käräjiin omankäden oikeudesta ja luvattomasta lukon murtamisesta. Semmoiset tuumat pidimme ensin leikkinä, vaan siitä tulikin täysi tosi.