Markkinain aikana samojediruhtinas kantoi veroa, joka rahassa laskettuna nousi suunnilleen 10 ruplaan henkeä kohti. Toiset maksoivat sen turkiksissa, toiset käteisessä rahassa, mutta toiset eivät olisi sitä laisinkaan voineet suorittaa, jolleivät kauppiaat olisi tarvittavaa määrää etukäteen lainanneet. Muutamat eivät kyenneet maksamaan yhtään mitään ja senvuoksi täytyi heidän asiansa tulla ratkaistuksi samojedilaisen tuomioistuimen edessä. Kaikilla veroa maksavilla täysikasvuisilla miehillä oli oikeus olla läsnä, ja pian he kokoontuivatkin erään ison puun luo. Ruhtinaan saavuttua istuutuivat kaikki puoliympyrään maahan, ruhtinas keskellä ja hänen edessään laatikko, jossa oli papereita ja heimon suuri sinetti. Ensiksi kysyttiin syylliseltä miksi hän ei ollut maksanut veroaan. Jollei katsottu hänellä olevan minkäänlaisia päteviä syitä, ottivat miehet lakit päästään ja heittivät ne maahan merkiksi siitä, että pitivät häntä syyllisenä ja rangaistavana. Heti sellaisen tuomion langettua otettiin siten tuomittu kiinni, paita ja housut revittiin häneltä pois ja hänet asetettiin vatsalleen maahan rangaistustaan kärsimään. Mitä hirvein mellakka syntyi, kun tuomiota ryhdyttiin toimeenpanemaan. Erikoisilla tätä tilaisuutta varten valmistetuilla raipoilla alettiin uhria kurittaa. Lyömistä jatkettiin, kunnes uhri oli vannonut maksavansa veronsa ja luvannut tehdä parannuksen. Mutta ennenkuin sellainen lupaus oli saatu, olivat samojedit usein ehtineet ruoskia miehen ihan verille ja riekaleiksi ja hänen vaimonsa oli tullut kuin hulluksi miehen hätähuudoista ja tunkeutunut paikalle yrittäen haukkumasanoilla ja lyönneillä, puremalla ja repimällä ajaa koko seurakunnan pakosalle. Sellainenkin yritys oli rangaistava, ja nainen sai alistua samaan kohteluun, sillä erotuksella vain, että häntä ei riisuttu alastomaksi, mutta vaatteet kasteltiin vedellä, jotta lyönnit paremmin tuntuisivat.
Raipparangaistus on ainoa, jota samojedit käyttävät, mutta jos joku heistä esim. humalassa on tappanut toisen tai muuten tehnyt jonkun suuremman rikoksen, saattaa rangaistus siitä huolimatta olla aivan tarpeeksi kauhistuttava. On näet usein tapahtunut, että rikoksentekijä on kerrassaan ruoskittu tai kolhittu kuoliaaksi, heikontunut kun hän on saattanut olla aikaisemmasta hurjasta takaa-ajosta erämaissa, mistä hän yksinomaan nälän pakottamana on palannut ihmisten ilmoille. Nuo kamalat murhenäytelmät ovat onneksi sangen harvinaisia. Näin kerran sellaisen alkuvalmistukset, ja vaikutelmani siitä olivat sentapaiset, että minä en niitä koskaan unohda. Kun on ollut kysymys murhasta tai taposta, ovat venäläiset viranomaiset viime aikoina ottaneet asian käsiteltäväkseen ja silloin on syyllinen tavallisesti tuomittu elinkautiseen vankeuteen. Se merkitsee kuolemanrangaistusta paimentolaiselle, sillä hän ei jaksa linnassa-oloa kestää, vaan kuolee ennen pitkää. En sentakia tiedä sanoa kumpi noista rangaistuksista lopulta on inhimillisempi, molemmat ovat kauheita.
Mutta vieläkin julmempia kohtauksia saattaa sattua noilla ulkonaisesti niin iloisilla markkinapaikoilla. En tarkoita niitä murhenäytelmiä, joissa edesvastuuttomat ja sydämettömät kauppiaat johdattavat alkuasukkaat taloudelliseen perikatoon, enkä myöskään tarkoita sitä elämää, jota juopuneet miehet ja naiset pitävät hoippuessaan huutaen ja kirkuen paikasta toiseen. Tarkoitan niitä tilaisuuksia, joiden pitäisi luonnon järjestyksen mukaan voida muodostua ihmiselämän kauneimmiksi ja parhaiksi hetkiksi, nimittäin hääjuhlia. Mutta valitettavasti niitä ei saada näissä erämaissa vietetyksi siihen tapaan kuin sivistyneempien ihmisten keskuudessa. Asianlaita on kerrassaan toinen. Samojedien keskuudessa, niinkuin useimmilla alkuperäisillä kansoilla, ei näet naista pidetä miehen vertaisena, vaan ainoastaan tarpeellisena ja hyödyllisenä työvoimana ja sitäpaitsi miehen omaisuutena samalla tavalla kuin poroa tai koiraa. Naista ei samojedi koskaan saa vaimokseen rakkauden voimalla, niinkuin meillä useimmiten tapahtuu, vaan yksinomaan ostamalla. Kysymättä naisen mielipidettä hän ostaa hänet yksinkertaisesti omistajalta, siis isältä tai äidiltä, ja tytöllä ei juuri koskaan ole asian suhteen mitään sanomista. Sama tapa vallitsee yhä vieläkin m.m. Jeniseiskin kuvernementin venäläisten talonpoikain keskuudessa, eikä senvuoksi ole ihmeteltävää, että se tavataan paljoa alhaisemmalla asteella elävillä samojedeilla. Tytön hinta vaihtelee ja on suorastaan riippuvainen oravien runsaudesta. Kuta enemmän niitä on metsässä, sitä kalliimmaksi tulee morsian, ja hyvinä vuosina vaimon hinta voi kohota 500 oravannahkaan sekä muutamaan litraan viinaa kaupanpäälliseksi. Huonoina vuosina saattaa tapahtua, että tytön hankintaan tarvitaan vain 200 nahkaa, kenties vielä vähemmänkin. Se mikä saattaa asian niin monimutkaiseksi ja tuskalliseksi on, että Tymin samojedeilla vallitsee naisten puute, toisin sanoen että heillä on enemmän miehiä kuin naisia, joten siis vaimon hankkiminen käy hankalaksi, poikamiessäätyä kun ei laisinkaan ole. Tästä aiheutuu, että samojedit yhä enemmän ovat tulleet pakotetuiksi myymään tyttärensä aivan nuorina. 12-13 vuoden vanhat lapset ovat kysyttyä kauppatavaraa, joka voidaan koska tahansa myydä. Sellaisia häitä on ilkeä nähdä, ja kerrassaan järkyttävää on kuulla nuorten morsianten sydäntäsärkeviä hätähuutoja, kun heidät väkivallalla laahataan pois omaistensa joukosta ja väkivallalla pakotetaan alottamaan avioelämää, johon he eivät ole kypsyneet ja joka johtaa siihen, että he ainakin ruumiillisesti joutuvat aivan turmioon. Sivistyneissä yhteiskunnissa tapahtuu kenties paljoa järkyttävämpiä asioita, mutta tuntuu siltä kuin ihminen ei samassa määrässä loukkaantuisi siitä riettaudesta, mikä tapahtuu olosuhteissa, joissa ihmiset kuitenkin käsittävät ja oivaltavat mitä tehdään ja ymmärtävät asiain nurinkurisuuden. Mutta neitseellisen erämaan ympäröimänä on kuin tuntisi paljon voimakkaammin ja kauhistuisi paljon syvemmin kaikkea luonnotonta ja luonnonvastaista. Sivistyksen vankiloissa rikos luonnonlakeja vastaan tuntuu vähemmän törkeältä, siellä kun luonnottomuus jossain määrin painaa leimansa kaikkeen.
Samojedilaiset häät ovat muuten mahdollisimman yksinkertaisia juhlia. Kun sulhanen on maksanut sovitun hinnan, voidaan sanoa kaikki varsinaiset juhlamenot suoritetuiksi. Mutta hyvin usein, kuten erikoisesti markkinoilla, muodostuvat häät suuriksi kemuiksi, joiden ohjelmaan kuuluu, samalla tavalla kuin meilläkin, etupäässä syöminen ja juominen. Erotus on vain kvalitatiivinen. Kestitys on jokseenkin samanlaista kuin venäläisillä, sillä erotuksella vain, että kala ja kalatuotteet, kuten mäti ja raani, ovat pääasiallisena ruokana. Juomana käytetään viinaa ja teetä, joita vuorotellen juodaan ja jotka nopeasti vaikuttavat monella tavalla vapauttavasti. Juhlan loppupuolella osa vieraista nukkuu, mutta toiset ryhtyvät riitaan ja rähinään, joka saattaa päättyä tappeluun ja muuhun välttämättömään pahaan.
Markkinain jälkeen kauppiaat lähtivät Tymskoeen ja minä jäin yksin jäljelle voidakseni mahdollisimman kauan seurustella joen lähteillä asuvien samojedien kanssa. Näinä päivinä sain mitä selvimpiä todistuksia sille aikaisemmalle arvelulleni, että joella asuvat samojedit kielellisessä suhteessa hyvin huomattavasti ovat eronneet toisistaan. Väestö on harvaa ja jurtat ovat miltei säännöllisesti toista sataa virstaa toisistansa. Senvuoksi onkin luonnollista, että eri perhekunnat eivät paljoakaan seurustele keskenään. Siitä taas johtuu, että melkein jokaisella perheellä on oma murteensa ja oma erikoinen sanavarastonsa. Ei saata oikeastaan puhua toisistaan eroavista murteista, sillä varsinaisia rajoja ei ole, mutta kieli on niin erilaista ja niin vaihtelevaa, se muodostuu siinä määrin yksilölliseksi, että melkein on pakko tutkia jokaisen eri henkilön kieltä. Mutta se on mahdottomuus ja sentähden on pakko rajoittaa tutkimusalaansa. Yleistäminen on niinikään vaikeaa ja senvuoksi täytyy aina muistaa tästä asiasta johtuvat puutteellisuudet. Tuntien nämä tosiseikat jää kysymyksenalaiseksi, miten suurta hyötyä erikoisen tarkasta ja täsmällisestä transskriptsionista saattaa tieteelle olla.
Napaasissa oleskeluni jälkeen tein pieniä veneretkiä eri tahoille. Kävin m.m. tervehtimässä ainoata joella asuvaa venäläistä, n.s. starovjeriä l. vanhauskolaista, joka perheensä kanssa oli muuttanut erämaahan saadakseen olla rauhassa viranomaisilta ja päästäkseen suorittamasta asevelvollisuuttaan. Hän oli rakentanut itselleen pienen talon ja oli rikastumassa alkuasukkaiden kanssa harjoittamallaan kaupalla. Jokea pitkin kulkevien venäläisten kanssa hän ei halunnut olla missään tekemisissä eivätkä hekään hänestä välittäneet. Hänhän ei ollut oikeauskoinen, hänellä oli pyhimyskuvien asemesta rautainen risti seinällä eikä hän sitäpaitsi uskonut kirkon oppeihin. Hän ei juonut viinaa eikä tupakoinut, jota kaikkea hänen uskontonsa kielsi häntä tekemästä. Hän ei myöskään saanut syödä toisten ihmisten kanssa eikä edes käyttää samoja astioita. Kaiken sellaisen hän katsoi synniksi. Mutta pahan myyminen ja kaupitteleminen muille ei ollut syntiä. Me ostimme häneltä esim. tupakkaa, mutta meidän oli marssittava pihalle sitä polttamaan. Hänen olisi muussa tapauksessa ollut pakko hyvin hankalilla toimituksilla karkoittaa saastaiset tupakansavut talostaan.
Paluuni Tymiltä tapahtui paljoa nopeammin kuin matkani sinne. Virta oli edelleen vuolas eikä meidän tarvinnut tehdä muuta kuin antaa veneen omin neuvoin soljua eteenpäin. Kullakin oli omat vahtivuoronsa ja niin me saatoimme kulkea yötä päivää. Jurttain kohdalla pysähdyimme, sillä nyttemmin olivat asukkaat palanneet kotia ja me saatoimme tutustua alkavaan kesäelämään. Useimmat olivat kylläkin rakentaneet itselleen kunnolliset mökit, mutta siitä huolimatta he kaikki asuivat vedestä kohoaville hiekkasärkille pystytetyissä tuohisissa kodissa.
Kevät oli vastikään muuttunut takatalveksi, lumi oli tehnyt maiseman valkoiseksi ja karkoittanut sääsket, tuon Siperian pahimman vitsauksen, joka tekee muuten niin lyhyen ja ihanan kesän sietämättömäksi helvetiksi. Matkallani pohjoista kohti olin ensi kerran päässyt tutustumaan niihin ja tajuamaan niiden suuren merkityksen. Olin aikaisemmin tullut tuntemaan Lapin hyttyset ja arvellut, etteivät ne mahda Siperiassa olla sen pahempia. Kuvittelin voivani pitää ne loitolla pikiöljyn ja muiden samantapaisten, ulkonäköä turmelevien keinojen avulla. Aluksi en välittänytkään ryhtyä varokeinoihin, mutta lopulta oli minunkin alistuttava toimimaan niinkuin kaikki muut. Täytyi, niinkuin raamatussa sanotaan, pukeutua säkkiin ja tuhkaan. Voidakseen nukkua, syödä, juoda tai toimittaa kaikkein luonnollisimmat tarpeensa oli pakko vetäytyä ohuesta kankaasta tehtyyn verhoon, joka pingotettiin sopivaan paikkaan, jollei tehnyt mieli hakea suojaa leiritulen savusta. Voidakseni yleensä oleskella ulkona vapaassa luonnossa täytyi minun pitää verkkoa pääni päällä ja kintaita käsissä. Jos kävi välttämättömäksi soutaa, niin tuommoisista suojelusvälineistä aiheutuva kuumuus tuli liian rasittavaksi ja silloin sytytettiin ämpäriin vartavasten kootut lahonneet puut palamaan, niin että savu ja tuhka tuprusivat yli koko aluksen. Sääsket ja melkein yhtä lukuisasti vesillä lentävät paarmat pysyivät kylläkin loitompana, mutta tuhkasta tulimme kovin likaisiksi ja rasittuneista silmistä valui alati vettä. Samaa menettelyä käytetään tuohikodissa, jonkatähden joskus oli aivan mahdotonta sellaisessa ympäristössä tehdä mitään muistiinpanoja. Luonnollisena seurauksena ainaisesta oleskelusta savupilvissä olivat vetiset, vuotavat ja punaiset silmät sekä viheliäinen mieliala. Minä saatoin kuitenkin joskus ottaa virkistävän kylvyn joen viileissä aalloissa, mutta samojedit, jotka näkyvät karttavan vettä enemmän kuin mitään muuta, kävivät päivä päivältä yhä kurjemman näköisiksi.
Hauskaa vaihtelua tarjoutui lähellä Napaasia tavatessani Tymin samojedien ylimmäisen papin nimeltä Kotshijaader. Hän kuului harvoihin nykyään elossa oleviin n.s. suuriin shamaaneihin ja hänen hoidettavanaan oli seitsenkasvoisen ylijumalan kuuluisa temppeli. Harvoin olen tavannut herttaisempaa ja kunnollisempaa alkuasukasta kuin tuo samojedipiispa oli. Oleskellessani hänen luonaan huomasin miten hän oli kokonaan vailla shamaanien niin tavallista humbugia, eikä hän papillisissa toimituksissaankaan käyttänyt niitä monia taikatemppuja, joilla muut koettavat läsnäoleviin vaikuttaa. Hän käsitteli noitarumpua ihmeteltävällä vakavuudella, ja vaikuttavalla hartaudella hän luki rukouksensa isien jumalille. Häneltä sain kaikki täydelliseen shamaaninpukuun kuuluvat esineet, jotka hän luovutti minulle varsin mielellään, koska ne muka olivat käyneet tarkoitukseensa kelpaamattomiksi, niitä kun oli käytetty parantamaan sairasta, joka kuitenkin rukouksista ja uhreista huolimatta oli kuollut. Niiden joukossa oli mielenkiintoinen lakki, johon oli kiinnitetty raudasta tehty risti. Hämmästyneenä kyselin häneltä syytä miksi semmoinen esine oli kiinnitetty tuohon pyhään päähineeseen. Hän vastasi minulle sen tapahtuneen halusta pettää kristittyjen jumalaa näinä huonoina aikoina. Kantamalla ristiä lakissaan hän arveli kristittyjen jumalan luulevan, että hänkin kuului hänen laumaansa, ja siitä syystä jättävän hänet rauhaan.
Tässä yhteydessä minun on mainittava, että useimmat näillä seuduilla elävät ja toimivat shamaanit kuuluvat vähemmän arvossapidettyjen joukkoon. He eivät luota erikoisen paljon sanan ja rukouksen voimaan, vaan koettavat etupäässä pelotuksilla karkoittaa esim. sairauden henget ihmisestä ja sitäpaitsi he vaativat toimituksistaan kohtuuttoman korkeata maksua. Muistan erityisesti erään vanhan ukon, joka aina kerskaili mahdillaan ja kehui olevansa hyvin tuttavallisissa suhteissa henkimaailman kanssa. Hän oli kerran puijannut minulta 10 ruplaa ja siitä syystä minä odotin sopivaa hetkeä kostaakseni hänelle ja samalla kohottaakseni omaa mainettani alkuasukasten keskuudessa. Eräänä aamuna minulle kerrottiin, että hän illalla aikoi antaa pienen näytännön, ja samassa minäkin päätin toimia. Kutsuin hänet luokseni ja varoitin häntä illalla manaamasta henkiänsä — minun kotijumalani muka saapuvat tilaisuuteen ja tekevät hänelle pahaa. Hän luuli minun laskevan leikkiä. Tarjosin hänelle viinaa, johon olin kaatanut voimakkaan annoksen cascara sagradaa — risiiniöljyhän ei näihin tepsinyt — ja uskottelin hänelle sen olevan konjakkia, jota sekoitus muuten värin puolesta muistuttikin. Pahaa aavistamatta hän joi hyvällä halulla petolliset ryyppyni. Kokoontuessamme illalla hänen noitumistansa kuuntelemaan odotin jännittyneenä mitä siitä tulisi. Ukko alotti kaikessa rauhassa ja ennätti soitella ja veisata aika kauan, ennenkuin cascara ehti päästä vaikuttamaan. Vihdoin viimein hänen luontonsa ei sallinut enempää, hän lakkasi äkkiä laulamasta ja riensi ulos kodasta. Vähän ajan kuluttua hän palasi, mutta ei kestänyt kauan, ennenkuin hän jälleen syöksyi ulos. Tällä kertaa hän viipyi kauan poissa ja palatessaan hän tunnusti olevansa kykenemätön jatkamaan. Voittoni oli suuri ja miehen kunnioitus minua kohtaan vielä suurempi.