— Niitä on jo silläkin alalla kyllin paljon tarjolla, jatkoi hän sitten ajattelevasti.

Se sai kylmät väreet Antin selkäpiihin.

Niitä on jo kyllin paljon!

Ja mihin sitten hän?

Mihin pystyisikään kauppaopiston päästötodistuksineen?

Hän epäili, tunsi vihdoin kykenemättömyytensä, ja kärsi siitä.

Ei saattanut enää pöyhkeillä: oli kurja, kykenemätön, kurjin ihminen maailmassa.

Koti oli köyhä, jokainen ateria, minkä siitä söi, teki kolon ja vielä tuntuvan sen vähiin varoihin, kulutti vanhempien välttämättömintä leipää. Karvaaksi kävi elämä ja kolkoksi, se vaivutti ja teki ennestäänkin alakuloisen mielen vieläkin raskaammaksi.

Hän olisi tehnyt työtä, se oli hänen korkein halunsa, mutta ei saanut, ei missään tarvittu.

Muistui siinä mieleen Hilman puheet työstä; katkerasti hän naurahti silloin, olisi niin mielellään halunnut hänelle purkaa katkerat tunteensa, viskata vielä kerran vasten silmiä hänelle, että mitä hän tässä sitten tekisi.