Mutta ajatuksiinsa oli Hilmakin vaipunut.
— Minä taasen olen sanomattoman iloinen ja onnellinen saadessani tanssia neidin kanssa. Teidän sivullanne on niin keveää, niin turvallista, te olette kuin hyvä hengetär syntisen suojana.
Hilma ei näyttänyt kuulevan. Henki olikin sitten koko illan laimeaa, kenellekään ei ilo ilolle maistunut.
XXVI.
Illalla lähti Hilma Sulon kanssa kävelemään ja samoin sai Kaukonen Antin seuraansa. Tytöt jäivät heti jäljelle.
— Oli onni, että pääsit heti palvelukseen. Olisihan siinä rikas tyttö. Mutta kyllä se vaan semmoinen esivalta on, ettei siinä mies taida sananvuoroa saada. Huonosti nuo tuota lienevät kasvattaneetkin, pakisi Kaukonen heidän kävellessään.
Veri kuohahti Antin poskille.
— Mutta ota vain, onpa rahaa joukossa!
Antti ei saanut mitään vastatuksi, vaikka mieli pakahtuakseen vihasta kiehui.
Äänettömänä kävelivät he yhä edelleen.