Väsyneenä oli ensin katse häneen sattunut, mutta vähitellen se oli kiintynyt, ja vihdoin oli kuva painunut sielun sisimpään, silmät auenneet seposenseljälleen ja katse elostunut.

Kaikki ihmiselliset tunteet, vietit ja intohimot uhkasivat palata ja täyttää koko olemuksen elämällä.

Hän tunsi sydämmensä sykkivän kiihkeästi ja epätasaisesti.

Hän ei ollut enää äänetön, kalpea, eloton marmoripatsas, hänen vastustamattomasti halutti puhua jotain palvelustytölle ja saada hänetkin puhumaan.

Ja se olikin kuin tulen heitto hyvin sytteillä varustettuun uuniin.

Tarvitsi vain kysyä:

— Mistä sinä olet meille muuttanut?

Ja hän kertoi kohta, kertoi pitkän historian elämäänsä, kertoi jännittävästi ja heleän kauniilla äänellä. Pääsisällys oli, että hän oli tullut kaupungista, kauppias Kaukoselta.

Ei olisi halunnut maalle, vaan äiti oli niin kovin pyytänyt ja rukoillut, eikä hän ollut hennonut olla tottelematta. Siellä kaupungissa oli ollut niin hauskaa, niin hurmaavan hauskaa!

— Miksi tahtoi äitisi sinua maalle?