He eivät uskaltaneet täysin hengittääkään.
— Kuka siellä? kysyi vihdoin Antti, kun rykimisestä kuuli, ettei siellä ainakaan isänsä ollut; mutta hätäinen oli sittenkin ääni ja vavahteleva.
— Minä täällä vaan. Se oli Pietin ääni.
— Mitä tahdot?
— Niin, tuota… Onko Alma siellä?
— Täällä! Oletko järjeltäsi, pöllö!
— Ajattelin vain. Mutta saisinko vähän puhutella herraa?
— Et nyt. Minä levähdän. Puolen tunnin kuluttua.
Vihdoinkin hän meni.
Alman hiukset olivat vallattomassa epäjärjestyksessä.