— Tuo Pieti vielä tulisi… Hypännyt koko päivän minun perässäni.
Antti veti hänet uudestaan syliinsä.
— Pietikö? Mitä sanot?
— Hän. Siltä otukselta en saa missään rauhaa.
— Mitä hän sinusta?
— Tukkii sormusta, minkä on kevätmarkkinoilta ostanut.
— Entä sinä? kysyi Antti nauraen.
— Minäkö tuosta köntistä.
Antin mieli oli vetreä; hän oli kevyt kuin auringon terän editse liitävä höyry, mutta samalla salaisesti rauhaton.
Avainta liikutettiin ovessa.