Antti tiuskui, jo kirosikin ja käytti tarkemmin ajattelematta sanaa "kollo" jo useat kerrat.
Siitä vihdoin muuan vanha, harmaahapsinen äijä otti muistuttaakseen katkeralla mutta vakavalla äänellä.
— Nuori herra ei näy käsittävän, että on kaupan hyöty, kun oivasti ostajia saa, hän puhui. — Sanon sen opiksi, että jos tällä tavalla aiotte ruveta menettelemään, ei ole koskaan kiirettä kaupassanne.
Antti ei ollut kuulevinaan.
Ovipielessä rupatti ryhelmä ämmiä.
Vihdoin kiinnitti Antti huomionsa niihin, kun eukot jo kuuluvammin puheluintoon päästyään rupesivat jaarittelemaan.
— Ettäkö todella nuori herra?
— Se on silmäänikin totta, uskokaa jos tahdotte.
— Kas, kas, sitä heilakkaa!
— Mutta lieneekö hänen meininkinsä rehellinen?