Kauppias ei ollut käynyt Antin kamarissa vielä koko aikana hänen kotona ollessaan.
Siksipä hämmästyttikin Anttia, kun hän sunnuntaiaamuna astui sisään.
Hän oli erittäin virkeän näköinen, melkein myhäilevä, kun käveli kädet housuntaskuissa muutamia kertoja lattian poikki ja sitten istahti tuoliin, kevyesti heittäen jalat ristiin.
Antti istui levottomasti odottaen, sillä jotain erityistä oli kumminkin kysymyksessä, sen hän varsin hyvin osasi aavistaa.
Kauppias ryähteli ja vihdoin alkoi:
— Sain kirjeen kauppias Kaukoselta. Siihen Antti ei muuta osannut vastata kuin:
— Vai niin.
— Hän puhui siinä sinusta.
Antti loi kysyvän katseen isäänsä ja hätäisesti lausui:
— Minusta? Mitä hän minusta puhui? Kauppias hykähti ja hyväntuulisesti jatkoi: