— Ehkä väsynyt. Niin, niin, ei se vahingoksi. Työstä väsyminen on herttaista, sillä sitä seuraa raukeaan lepoon antautuminen ja uudet virkeämmät voimat.
Hilma istui lähemmä Anttia.
— Serkku, teethän hyvin ja lähdet soutamaan minut järven taa. Kuulin siellä muutaman vanhan vaimon sairastavan kurjassa hökkelissään. Ehkä voisimme olla avuksi.
Hänen äänensä oli nyt pehmoista kuin kesäinen hengähdys.
Antti ei kumminkaan lähtenyt, ei sanonut joutavansa.
— Sitten lähden yksin.
— Kaikkia!
Hilma selvitti, kuinka kaikkia ihmisiä tulee rakastaa ja kuinka antaminen on sulostavaa.
Antti vihelteli hetken ja poistui sitten kamariinsa.