Kauppias oli innostunut ikihyväksi, ylpeä nuoruuden vireys loisti hänen kasvoistaan ja koko hänen olemuksensa oli nuortunut ja norjennut.
Anttiin katsoivat vanhukset ilolla ja ylpeydellä, ja rohkea oli tämänkin katse ja miehekäs.
Loppukeskustelun aikana tulivat Sulo ja Hilma sisään.
Ensin puhelivat he keskenään; mutta pian tarkkeni Hilman huomio toisten keskusteluun; kumminkaan hän ei siihen sekautunut.
Viimein kumminkin käännyttiin häneen, selvitettiin yritys ja ehdot ja innokkaasti halusi kauppias veljensätytärtä siihen yhtymään.
Mutta kaikkein hämmästykseksi kielsi tämä kohta jyrkästi.
— Minkä tähden? hätäisesti kysyttiin.
— Minä en pidä noin mutkikkaista menettelytavoista, herra Kaukonen, sanoi hän jäykästi.
— Mutkikkaista! Tämähän on suoraa suorempaa, neiti hyvä. Yhteisillä yrityksillä on aina varmempi menestys kuin yksityisillä, sen tietänette, puhui Kaukonen.
— Sen myönnän. Siispä perustakaa säännöllinen yhtiö.