— Talo on ja hyvä, myykää jos voitte. Myykää, sanon minä, ja Joppi kiipee Hinkkalan mäelle istumaan ja katselee kuinka vasara paukkuu! Ohoo! ei talosta sentään niin lähdetä kuin torpasta.
— On lähdetty paremmistakin rustholleista jos se siksi kääntyy, sanoo toinen vieras ovessa.
— Ulos! kirkasee Joppi ja lyö jalkaansa.
— Oi jumala, kuinka sinun laitasi nyt enään onkaan, Joppi? sanoo Alma ja on kaatua, mutta Joppi tukee häntä ja alkaa taluttaa takaisin kamariin, helpommasti hengittäen, että tällä kerralla oli niin vähällä niistä kutsumattomista vieraista päässyt.
— Onko tosiaankin niin, että talo on menossa? Sitä minä en voi käsittää — en voi kestää — kuinka käy meidän — lapset ja minä, lausui Alma väsyneesti ja sekavasti.
Joppi koetti tekeytyä huolettomaksi ja leikilliseksi vakuuttaen ja lohdutellen, ett'ei tässä vielä niin suurta hätää ole sentään — Alman pitäisi vaan rauhoittua — kyllä tästä vielä selvittäisi — —
Vaan se ei auttanut. Alma kääntyi pahasti sairaaksi ja makasi heikkona kau'an. Ja sillä aikaa luisuivat asiat yhä huimempaa vauhtia sitä alamäkeä, mihin Joppi ne oli työntänyt. Hänen voimansa eivät riittäneet, eikä mikään keino voinut enään ehkäistä sitä menoa — ja niin oli hän parissa vuodessa, metsäherraksi ruvettuaan, velkaantunut koko maansa ja mantunsa hinnan.
11.
On kevät taas pitkän talven perästä. Koivut ovat imeneet mahlajaa suoniinsa ja alkavat tehdä hiirenkorvaa. Tuoreamman värin saanut havumetsä lemahtaa pihkalle, ja koko ilma värisee hienoa keväistä tuoksua, joka kylien seudussa saa vielä lisäksi omituisen, väkevämmän ja tuikeamman lemun palaneesta karjalannasta, jolla parhaillaan kevättoukoja peitellään.
Metsäkylässä on vielä tapana panna kattolantaa tou'oille, ja sitä ajavat nyt miehet pelloille paitahihasillaan, ja piiat hajottavat. He tekevät sen käsin, ja heillä on käsivarret paljaina, kun he hierustavat kynsin rikki lannan paakkuloita, elämöiden ja nauraen, ja heittäen toisinaan kokkareen poikain perään, kun nämä kuormaa kaataissaan ovat sattuneet jotain sopimatonta puhumaan ja ovat poismenossa, seisten tyhjässä korissa selkä tyttöihin päin.