Hän alkoi hoitaa Almaa ja lapsia, mutta tuska hänelle sentään tahtoi usein tulla miniänsä kärtyisyyden ja isompien lapsien tavattoman vallattomuuden tähden, niin mielellään kuin hän sen muuten tekikin. Sillä lapset olivat entisinä aikoina tottuneet vaan kiusoittamaan ja irvistelemään muoria, kun hän joskus pihan poikki kulkiessaan ja käydessään lehmäänsä katsomaan oli torunut heitä ilkivaltaisuudesta; ja sitä samaa peliä yrittivät he nytkin. Mutta aika oli toinen nyt. Muori kävi luisevilla sormillaan tukkaan kiinni, ja silloin oli pila poissa. Mammaa huusivat apuun, vaan jos "mamma" koetti puolustaa heitä, sanoi muori tyynenä, että "kyllä hän pysyy kopissaankin, jos niin tahdotaan, hakekoot muita apulaisia — —"
Silloin pääsi aina Almalta itku, hän kävi muorin kaulaan ja vaikeroi:
— Älkää muori kulta jättäkö meitä, mihin me sitten joudumme.
Se oli ollut alussa sanomattoman vaikeata se pyyntö. Se vihlasi sydäntä, että hänen, rikkaan talon tyttären oli pitänyt niin äkkiä siihen määrään alentua, sellaiseen pyyntöön vanhalta akalta, jota ennen oli ylenkatseella kohdellut. Vaan se täytyi tehdä, sillä ei ollut ajattelemistakaan omaan entiseen kotiinsa turvautua, kun siellä nykyään oli vallan ventovieras väki.
Mutta hänen ylpeytensä kärki oli hänen sairautensa aikana paljon tylstynyt ja viimeisten tapahtumain kautta oli se lytistynyt melkein myttyyn, niin että hän yhä keveämmällä mielellä sai sanotuksi "muori kulta". Ja lopulta ei tuntunut enään ollenkaan vastenmieliseltä kietoa kätensä muorin laihaan, ryppyiseen kaulaan.
Joppia syytti Alma koko tästä kurjuudesta, ja ainoastaan Joppia, tuota kurjaa, viheliäistä miestä, juopporenttua, joka oli häntä niin katkerasti pettänyt. Hänen teki toisinaan suorastaan mielensä työntää joku terävä ase puhki sen kähisevän rinnan, sillä niin hän sitä inhosi, raukkaa, joka ei nytkään vielä viitsinyt sen vertaista, että olisi tuonut huoneesen edes puusylyksen tahi vesiämpärin, ei muuta kuin rentutteli pitkin kyliä nytkin.
Kun tuskan ja vihan purkaus joskus meni kovin pitkälle, koetti muori hienosti panna painoa vaa'an toiseenkin puoleen, mutta se täytyi jättää, sillä silloin alkoi Almaa taas kouristaa.
Ja huomasi sentään muorikin, ett'ei Jopissa oikeastaan ollut kehun varaa vähääkään. Sillä vaikka hän konkurssi-iskun tultua ensin oli kokonaan joutunut häiriöön, itkenyt ja puhkinut sitä ääretöntä häpeätä, minkä ne hänelle tekevät, ja venynyt kotona selvällä päällä, niin oli hän heti ensimmäisen kuukausirahansa saatuaan lähtenyt kylille, sillä lieventämään suruaan ja häpeätään ja ottamaan uutta rohkeutta esiintyäkseen tuttaviensa luona. Ja hän kulkea huhtoi pitkin pitäjää jokaisen varakkaamman miehen luona, pyytäen niitä tulemaan huutokauppaan ja huutamaan hänen taloansa korkealle, sillä se kannattaisi kyllä. — Hän tietää paraiten, mitä siitä kannattaa maksaa, hän, joka aikoinaan on niin monta tuhatta siihen uhrannut.
Niin hän touhusi, sillä hänen ainoa toivonsa, salainen luottamuksensa, oli se, että hänelle itselleen vielä jää ylitse talostaan joitakuita tuhansia, joilla hän sitten muuttaisi Helsinkiin, ja rupeisi siellä puukauppiaaksi, päästen ikuiseen rauhaan näiden kirottujen maalaisten pilkallisista katseista.
Huutokauppapäiväksi oli hän hankkinut viinaa kotiin niin paljon kuin sillä kertaa oli irti saanut.