Alma lapsineen oli siirtynyt muorin kamariin, kokonaan piiloon. Eikä hän enään olisi voinut omissa huoneissaan ollakaan, sillä ne täyttyivät pian ihmisistä, joita tunkeili kaikkialle, tarkastaen ja arvostellen huonekaluja, vaatteita ja kaikkea, mitä näkyvillä oli. Ja kaikki piti olla näkyvissä.
Mutta Joppi häärii puolihumalaisena kansan joukossa, ja kun irtainta aletaan ensiksi myödä, kulkee hän miehestä mieheen, kehuen, kehoittaen ja yllyttäen nostamaan hintaa, sillä tavara on hyvää. — Kaikki on parasta laatua ja kannattaa lisätä, sillä se on hänelle itselleen maksanut niin ja niin paljon sekin kalu. Ja parhaimpia huutajia kuljettaa hän ryypyille kellarikamariin, mihin on kätkenyt viinalekkunsa.
— Tällainen talo, kehuu hän siellä, tästä voi huoletta luvata kymmenen tuhatta, vaikka ovat lurjukset arvioineet vaan kuuteen. Mutta mitä ne ymmärtää talojen hinnasta! Missä te tiedätte tällaista maitohuonettakaan — tämä on meijeri, tämä — missä, sanon minä, muualla kuin Riuttan kartanossa. Talo on hyvä, vaikka tästä nyt minua häätää koetetaan, kun olen hyvän luontoni tähden ensin antanut peijata itseäni. — Ai, ai, Jussila, kuinka minua on petetty — ja minä olen ollut hy-y-y-vä mi-i-hies aina, sanoo Joppi itkuun puhkeamassa. Mutta samassa pyyhkäisee hän kämmenensä selkäpuolella silmiään, retkahuttaa kättään, niinkuin heittäisi siitä pois jotain, ja sanoo:
— Äs! Otetaan toinen ryyppy vielä! Joppi muistaa ystäviään köyhänäkin — — —
Kun he tulivat ulos taas, myötiin pihalla lapioita, kuokkia ja muita peltokalun vähiä, sillä paljoa ei ollutkaan sitä lajia tavaraa talossa.
— Tule nyt Joppi huutamaan täältä itsellesikin aikoinaan lapio ja kuokka, saat halvalla, huusi joukosta joku irvihammas työmies.
— Ei sentään vielä, ei lähestulkoonkaan, vastasi Joppi, vaikka entinen mahti oli äänestä poissa; ja näyttääkseen, ett'ei hän vielä työmiesten joukkoon aijo ruveta, nykäsi hän muuatta isäntää hihasta ja katosi taas hänen kanssaan kivijalkaan.
Mutta kun hän siellä vähä väliä kulki ja joka miehen kanssa maisteli, jäi hän sinne kokonaan lopulta ja nukkui lattialle, laiminlyöden siten kokonaan hyvän tuumansa miesten huutohalua kiihoittaa.
Se päivä myötiin irtainta ja talo jäi seuraavaan.
Ei ollut enään paljon huutajia, sillä harva halusi metsätöntä taloa, vaikkakin hyviä tekomaita löytyi ja upea rakennus.