Ahtaus siinä oli tukala nyt jo kesälläkin, mitä sitten talvella, ja kun koko joukon vielä "toistaiseksi" täytyi syödä muorin eläkettä ja kuluttaa hänen vanhoja säästöjään, oli muori paha joutunut sangen vaikeaan asemaan.
Joppi koetteli kyllä lohdutella sillä, että hän ehkä vielä jonkun keinon keksii asian parantamiseksi talveen mennessä, mutta se tuntui toisista sangen epätietoiselta.
Kesä kuluu sentään niin ja näin.
Herrasväki surkuttelee sitä joukkoa, joka huonojen "afäärein" tähden on köyhyyteen joutunut, ja he antavat Almalle neulosta ja pitävät häntä muussakin avussa, minkä hän jaksaa, ja palkitsevat hyvin. Ja kun se on herrasväkeä, oikeata hienoa helsinkiläistä, on Alma mielellään heidän seurassaan ja apunaan.
Muori on vielä niin hanakka, että käy kiireimmällä ajalla talon töissä, heinässä ja rukiissa, kun häntä palkkaa vastaan on pyydetty.
Mutta Joppi kuleksii herrasväen poikain kanssa metsälammikoilla ongella, ja ojalla ravustamassa, saaden heiltä aina paperossia ja milloin mitäkin pientä lahjaa. Ja syksymmällä saa itsellensä jollain keinolla pyssyrämän, jolla yrittelee metsänotusta särpimeksi. Mutta ei sieltä mitään tule, eikä viitsi hän saadakseen saakka kävelläkään, sillä kaikki tarmo on nyt jo mennyt häneltä.
Ja pääasiassa oleksiikin hän metsissä pyssyineen vaan sentähden, ett'ei ole muuta tekemistä eikä muuhun kykene, ja miettii siellä jotain mahdollista keinoa, millä voisi vielä vähänkään päästä jalkeilleen.
Ja lopulta hän luulee jo keinon keksineensä: hän rupeaa leipuriksi.
— Kirkonkylänkin pakari oli niin paljas tänne tullessaan, ett'ei ollut kuin paitarisa päällä ja toinen kainalossa — sen tietää Joppi — ja nyt sillä on jo oma huone ja elää hyvin. — Sen hän tekee paikalla. Alma osaa hyvin leipoa, leivotaan aluksi täällä kotona ja hän käy myömässä — —
Tuumasta toimeen!