— Tämä ei ole sinun talosi, eikä meidänkään, sanoo toinen toimitusmies lujasti, vaan se on Matti Hinkkalan nyt, jolle se on julkisesti lyöty. Ja mistä sinä tiedät, vaikka hän paikalla maksaisi?
— Sillä ei ole niin paljoa, ja minä vaadin pikaista tilintekoa — —
Matti Hinkkala astuu samassa pöydän luo, kaivaa povestaan paksun lompakon, ja maksaa kaikkien ihmeeksi koko hinnan heti, vaikka oli maksuaikaa myönnetty. Mutta kun hän oli päättänyt varmasti talon huutaa ja hänellä kauvan aikaa oli ollut pankkiin talletettuna ja siellä kasvamassa joku summa rahaa, oli hän sen sieltä hakenut jo ennen huutokauppaa.
Joppi nolostui ja poistui sivulleen vilkaisematta.
Porstuassa ja portailla seisoskeli joitakuita joutilaita miehiä, uteliaita kuulijoita. "Nyt ollaan yhtä hyviä herroja molemmat", veti joku leukaansa Jopille. "Niin meni talo, ja nyt on hauskempi kulkea Kurjalasta Pirjalaan ja raastaa lapsijoukkoa perässään", kuului joku toinen sanovan.
Mutta Joppi riensi siitä ohitse, ja meni muorin kamariin. Siellä istahti äänettömänä tuolille — ja purskahti itkuun.
Vasta aika itkeäksesi, poika parka, sanoi muori, mutta Joppi itki vaan, kumarassa, pää kämmenten välissä — nyyhkytti ja puri hammasta — — —
Naapurin miehet iskevät kovalla voimalla talon töihin kiinni. Kyntävät peltoja ja kesäävät, perkaavat ojia, korjaavat aitoja, ja alkavat rahamiehillä panettaa isoa viemäriojaa Jopin korpeen takapalstalla, jossa vanhimmat kannot jo ovat koko lailla hapanneet ja nousseet maasta. Mutta huoneisiin ottavat he kesähyyriläisiä kaupungista, kun eivät niitä vielä itse tarvitse.
Jopin konkurssi alkoi selvitä siten, että velkojat toivoivat jotakuinkin omilleen tulevansa, vaan hänelle itselleen ei sieltä tulisi mitään jäämään.
Hän pyysi saadakseen toistaiseksi joukkoinensa asua muorin kamarissa, ja kun muori siihen suostui, ei siihen isännältä tarvinnut lupaa pyytää, sillä saihan eläke tehdä huoneellaan mitä tahtoi.