Melkein äänettöminä olivat miehet niittäneet koko aamun, sillä vanhalla Eerikillä, etuniittäjällä, ei ollut tapana työssä paljon puhua.
"Näin kasteen aikana täytyy lyödä kuin vierasta sikaa", tahi "siinä se on taas syrjä joka puree", eli muuta sellaista oli hänen tapansa vaan tokaista, kun vikatetta lapattuaan läksi uudelle lakeiselle, eikä ehtineet toisetkaan silloin suuria turisemaan, jos mieli perässä pysyä, vaikka sisullensa heidän usein kävi sellainen "höyryllä ajaminen", niinkuin he sanoivat.
Mutta kun päivä paistoi murkinalle, asetti Eerikki rautansa mättäälle, pyyhkäistyään ensin sen terää heinätukolla ja silmäiltyään sitä tarkoin kannasta kärkeen, ja läksi sitten astelemaan latoa kohden, missä eväät olivat.
Ennen häntä ehtivät sentään toiset miehet leivän kimppuun, sillä hän kulki hiljaa, miettivän näköisenä, ja seisahti jonkun kerran hetkiseksi tarkastelemaan taivasta.
Aterian aikana jutusteltiin yhtä ja toista, tavallista heinämiesten pakinaa. Puhuttiin vikatteista ja vikatesepistä, tämän vuotisesta heinäntulosta ja sen sellaisesta. Vaan kun eväät oli korjattu pois ovilaudoilta, joille ne ladon lattialle oli syötäissä levitetty, pistettiin miehissä piippuun.
Aamulla oli ensimmäiseksi ladolle tultua niitetty oven etu ja heitetty se niitos hajalleen latoon. Siitä nyt kokosi jokainen kylkensä alle tukon tuoreita, raikkaasti tuoksahtavia heiniä, ja puhalteli lönkällänsä savuja.
Miesten jäsenissä alkoi tuntua se tavallinen painostava raukeus, joka aina valtaa työmiehen, kun hän lujasti heiluttuaan on syönyt vankan aterian ja sitten heittäytynyt koko mitalleen. Nuorempi mies siinä pian nukkuu kokonaan ja vetää unta vaikka puoli päivää, mutta vanhalla usein on vankempi velvollisuuden tunne työn täyttämisestä ja hän torjuu päältänsä unen painon.
Ei ollut vielä piippu palanut pohjaan, kun jo joku käsivarsi painui rentona heiniin. Se ei viitsinyt enään kulettaa nysää hammasten väliin, vaan antoi sen siinä kouraan sammua. Sattuipa silloin Heikki, vanhempi rengeistä, äännähtämään jotain, joka pani joka miehen uudestaan ryhtymään puheesen.
— Missähän meidän isäntämies taas peuhoo, sanoi hän ikäänkuin omissa ajatuksissaan, nousten istuilleen ja alkaen kohennella piippuaan.
— Jaa-ah, sanoppas muuta, iski heti vanha Eerikki puheesen. Ei ole nähty miestä sitte toisaamun, kun kotona pellon jalassa heinään ruvettiin. Mikähän tässä tämänkin talon lopuksi tulee, kun alku jo näyttää näin hurjalta. Siellä vaan juo ja lyö korttia kirkonkylässä kauppiasten ja tukkijunkkarien kanssa, ja kun viina sattuu kotokulmilla loppumaan, niin ajappas kaupunkiin. Enpä ikänä unohda sitäkään tempausta, minkä hän keväällä teki kiireimmällä työnajalla. Temmata hevonen parista äkeen edestä ja lähteä reisuun! Kun minä panin vastaan, ärjäsi poika riiviö vaan, että "elä löpise vanha hassu, onhan se päivä äestää huomennakin". Mutta sinä huomenna tuli sade, joka myöhästytti toista viikkoa kauran kylvöä, ja saaliista siitä kaurasta ei enää tule.