— Niin istuu kuin valettu, sanoivat toiset. — Herroiksi vallan!
Kelpaa sillä naimaan lähteä!
Joppi, ottamatta turkkia päältään, kaivoi takkinsa povitaskusta lompakon, jonka löi kämmenestänsä toiseen, niin että maiskahti. Sitten tempasi hän sieltä, pitempään lukematta, viisi satamarkkasta ja heitti pöydälle, niin että yksi löyhkähti siitä lattialle.
— No no, sanoi Oskari ja otti sen ylös.
— Raha ei puutu, lue siitä veli Nuurperi! ärjäsi Joppi, silmät loistaen.
— Kolme riittää, vastasi kauppias, pane loput korjuusi. — Minä otan nämä kolme ja annan viisikymmentä takaisin. — Jaa, se sokeri ja kahvi joka tuotiin —
— Siitä sopii ottaa — aina vaan kuinka veli tahtoo.
Joppi pisti takaisin saamansa pienet rahat housunsa lakkariin ja heitti lompakon kaapin päälle.
Jussi oli ovinurkastansa, jossa hän yhä istui, seurannut tarkkaan Jopin liikkeitä. Hänen silmänsä alkoivat kiilua, kun hän näki Jopilla niin paljo rahaa, ja korvissa alkoi humista. Katse pysähtyi Jopin lompakkoon kaapin päälle. — Oli sillä rahaa, kehnolla, ja hänellä ei muuta kuin kaksi markkaa! Ja hän tuijotti lompakkoa silmiään räpäyttämättä, niinkuin kissa, joka tuntikausia voi maata hiiren lävellä, kääntämättä kertaakaan katsettaan siitä pois.
— Heitä turkki päältäsi, lämminhän täällä on takkisellaankin; vai luuletko vieväni sen pois, sanoi kauppias Jopille.
— Minulla on jo takkikin liikaa, menköön tuonne, tuumi Oskari, heittäen takkinsa vuoteelle.