Porilaiset tukkimiehet ainoastaan tekivät vastuksen, ollen enin humalassa ja tottuneempia tällaisiin yhteentörmäyksiin.
Jo heitti Joppi turkin päältään keskelle lattiata, ja julma tappelu olisi tainnut alkaa, mutta Oskari sai miehensä peräytymään pois, kuiskaten heille jotain korvaan.
Kauppias oli syljeskellen ja "fyskam'ia" popotellen (tuli aina ruotsia, kun hän jotain puhui tai laski itsekseen) lähtenyt tuvasta kamariin, hakien Jussia valjastamaan hevosta. Hän muisti Jussin olleen kamarissa, mutta se ei ollutkaan siellä. — Varmaan hän muisti väärin. — Yhdentekevä, ajatteli hän, tottapa täältä jonkun saa kyytiin, kun nyt ensin tarpeeksensa tappelevat.
Hän istui pöydän ääreen, ja kun siinä totiverstaat olivat paikoillaan, meni hänen kätensä aivan kuin itsestään lasiin ja hän pisti yksinään "palan päälle", hymyillen tyytyväisenä hyvästä turkkikaupastaan.
* * * * *
Siinä kiireisessä tanssiin lähdössä ei kukaan ollut laisinkaan huomannut, että Jussi jäi yksin kamariin, vaikka hän istui entisellä paikallaan ovinurkassa. Jäätyään yksin, kavahti hän seisaalleen ja kurkisti oven rakosesta eteiseen. Vaan havaittuaan, että jok'ikinen sieltä oli pakkautunut Jopin perässä tupaan, veti hän hiljaa oven kiinni. Koko hänen entinen huijauksensa Jopin kanssa liiti muutamassa silmänräpäyksessä läpi hänen ajunsa. — Juuri Jopin tähden hänen palkkansa on mennyt ja yhdessä se on pelattu ja juotu. — Nyt se pitää hyvänään kaikki, minkä hän on hävinnyt, eikä anna kuin yhden markan — ja tekee vielä itse kupin valmiiksi hänelle, työntäen kouraan kuin koiralle. — Päätös oli Jussilla paikalla kypsä. — Kärsiköön Joppi vahingon, on sillä rahaa, eikä se niiden määrää muista, kun pitkin permantoa heittelee. —
Hän kuulosti vielä hetkisen ovella — ja hypähti sitten varpaillaan kaapin luo, pöydän vieressä. Siinä se oli Jopin avoin lompakko ja sieltä näkyi punaisia rahan kulmia. Jussin alkoi kädet vavista ja sydän löi, niin että kuului omissa korvissa. Hän katsahti pöydälle, otti konjakkipullon ja kaatoi tyhjään lasiin. Kädet vapisivat, hän kaatoi sivu, pöydälle, mutta sai sentään otetuksi hyvän kulauksen — ja hän tempasi lompakon käteensä. Hätäilevällä kiireellä hän selaili rahoja, mutta siinä ei ollut kuin pelkkiä satamarkkasia. — Jos se huomaa kumminkin, kun ottaa niin paljon — mutta kun pienempää ei ole. —
Hän puristi yhden setelin kouraansa ja heitti lompakon paikoilleen. — Pitää maistaa vielä. — Hän tavoitti uudestaan pulloa käteensä, mutta sattui katsomaan peittämättömään akkunaan. Lasista, pimeätä syysyötä vastaan, heijastui valkean valossa hänen oma kuvansa. Hän säpsähti kauheasti ja pullo jäi kajoamatta.
— Olikohan siellä vaan kukaan ikkunan takana —
Hän hiipi ulos ja tuli kenenkään huomaamatta pihalle.