Hän juoksi alemmas aitoviertä noroon, vaikka polvea koski pahasti. Ojanko norossa oli jäänriitteessä, mutta keskeltä se petti ja hän kastui vyötäisiään myöten. Huuh, kun tuli kylmä. — Hän tuli heinäladolle ojangon takana, kiskoi irti muutamia ovilautoja ja meni heiniin. Mutta oltuaan jonkun aikaa heinissä, tunsi hän, että housut ja saappaat alkoivat jäätyä. Ja le'uat löivät yhteen, että hampaat kalisi.
— Tämä on sietämätöntä, ajatteli Jussi. — Tuli mitä tuli, mutta ei tätäkään kestä — lämpimään pitää päästä. — Ja raha on pantava piiloon — syynätkööt sitten — hän kieltää, eikä kukaan nähnyt — joll'ei siellä ikkunan takana ollut joku —
Hän pani tarkasti muistiinsa hirren, jonka halkeamaan kätki setelin, ja läksi varotellen taloon takaisin.
Kaikkialla oli hiljaista. Tupa oli jo pimeä. Jussi kiersi rakennuksen ympäri. Jopin kamarissa oli tuli, mutta akkuna oli sisäpuolelta peitetty. Hän kuuli sieltä äänekästä puhetta ja näki jotain liikkuvia varjoja ikkunaverhon lävitse, mutta puheesta hän ei voinut saada selvää.
— Pakarissa olisi lämmin, ajatteli hän, — mutta siellä varmaan makaa se Vihtori — eräs vanha ukko, joka oli kisaviikon ollut päiväläisenä — ja se herää ja alkaa kysellä jotain.
Hän yritti mennä saunaan, mutta saunan ovi oli sisäpuolelta säpissä.
Täytyi mennä pakariin.
— Häh! kuka se? — kysäsi unen höperössä ukko, joka siellä makasi, niinkuin Jussi oli arvannut.
— Minä olen, vastasi Jussi. Läksin tästä illalla pimein päin metsän poikki Kulmalaan ja putosin ojaan — täytyi palatakseni. Huh huh!
— Kuka käskee pimeässä oikopolkuja koluamaan, murahti ukko ja veti peitettä ylemmäksi.